Oppipoika
Kesä 1939 ulkomerellä, perimmäisellä majakkasaarella. 13-vuotias Karl on tullut saarelle ryhtyäkseen majakkamestari Hasselbondin oppipojaksi.
Majakkamestari hallitsee kovuudella saarta ja perhettään. Hänen oma poikansa Gustaf on saman ikäinen kuin Karl. Isäänsä ihaileva Gustaf haluaa pois saarelta, merikapteeniksi, näyttääkseen mihin pystyy. Poikien välille syntyy kilpailu.
Tarina on kertomus kahdesta pojasta, joista toiselle saari on vankila, toiselle vapaus. Samalla se on ajaton kertomus vallankäytöstä.
Oppipojan on ohjannut Ulrika Bengts (Iris). Käsikirjoituksesta vastaavat Jimmy Karlsson (Äideistä parhain, Missä kuljimme kerran) ja Roland Fauser. Keskeisissä rooleissa nähdään Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem, Amanda Ooms, Ping Mon Wallén, Philip Zandén ja Sampo Sarkola.
Elokuva on kuvattu Ahvenanmaalla, Lågskärin majakkasaarella kesällä 2012.
Elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati valitsi Oppipojan Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Raati perusteli valintaansa luonnehtimalla elokuvaa pelkistetyn kirkkaaksi helmeksi, jonka tarina on universaali ja toteutus korkealaatuinen. (tj)
Oppipoika, ensi-ilta Turun Kinopalatsissa perjantaina 26. syyskuuta.