Pannaanko pakettiin?
Jouluna useimmat meistä kääräisevät ainakin muutaman lahjan paketista. Tyylejä on monia. Osa kieltäytyy kasvamasta aikuiseksi paketinavaajaksi. Paperit ja kaikenlaiset kruusaukset saavat kyytiä kun esteet itsen ja olennaisen väliltä poistetaan. Toiset taas hivelevät katseella ja hartaudella saamaansa. He kieltäytyvät saksimasta koristenauhoja ja toistavat, kuinka lahjaa ei mitenkään raaskisi avata.
Moni myös muistanee suvustaan sen pihiliinin, joka varovasti hivutti pakettinsa auki, säilöi saamiensa lahjojen paperit, suoristi nauhat ja käytti ne seuraavana jouluna. Ja mikä ettei. Näiden tätien ja setien elämänkatsomusta saattoi tukea paketoimalla heille tarkoitetut lahjat motiiveiltaan mahdollisimman neutraaleihin kääreisiin. Näin paperit saattoi käyttää myös muiden, vaikka merkkipäivinä annettujen lahjojen suojiksi.
Mutta, ajatushan on tärkein…? Nykyään harva varsinaisesti tarvitsee saamaansa lahjaa. Lahja on ihanaa luksusta, kaunis kääre piste i:n päälle. Mutta kuka lahjakas keksi paketoinnin?
Lahjoja on paketoitu vähintäänkin paperin keksimisestä saakka. Paperia valmistettiin Kiinassa jo vuoden 100 tietämillä. Itämainen innovaatio pysyi salassa vuosisatoja, mutta 800-luvulla paperinteko oli tuttua ainakin egyptiläisille. Euroopassa paperia ryhdyttiin valmistamaan 1000-luvun lopulla.
Seinätapetti toimitti pitkään myös lahjapaperin virkaa. Tapettia tehtiin Englannissa jo 1500-luvulla. Kovin käytännöllistä se ei kääremateriaalina ollut, sillä taitettaessa tapetti murtui. Se oli myös aikansa äärimmäinen luksustuote. Harva tavallinen kansalainen oli seinäpaperia edes nähnyt. Aina 1900-luvulle asti oli yleisintä kääriä lahja kankaaseen tai ruskeaan pakkauspaperiin.
Paketoinnin ideaa voi vain arvailla. Mikäli se ei ole inhimillinen – yllätysten antaminen ja saaminen on hauskaa – syy saattaa olla myös käytännöllinen: lahjan suojaaminen. Lahja tavataan viedä saajalle. Kristityssä jouluperinteessä lahjanannon esikuvana ovat «itäisten maiden» tietäjät, jotka matkojen takaa lähtivät tuomaan lahjoja uudelle Messiaalle.
Kolmea viisasta miestä emme kuitenkaan voi kiittää sen paremmin paketoinnista kuin lahjaperinteestäkään. Lahjoja on annettu jo huomattavasti Kristuksen syntymäjuhlaa varhemmin. Muinaisessa Roomassa vietettiin sydäntalven juhlaa, Saturnaliaa, antamalla lahjoja. Keskiajalla tapa antaa joululahjoja oli jo niin suosittu ja syväänjuurtunut, ettei edes mahtava kirkko pystynyt pakanallisen taustan omannutta tapaa karsimaan.
Nykyisin vaatimattomana pidetty joulutervehdys, joulukortti, sai suosiota 1800-luvun puolivälissä. Kortin lähettäminen vaati monia, tuolloin vähemmän itsestäänselviä asioita: kirjoitustaitoa, postinkulusta perillä olemista sekä ylimääräistä penninkiä itse korttiin. Joulukortti liittyy lahjapakkaamiseen siten, että korttienvalmistajat keksivät nykymallisen, koristekuvioin painetun kaupallisen lahjapaperin.
Joululahjapaperin keksijän titteli kelvannee useammallekin. Joukossa yllättäen myös kaksi amerikkalaista. Vuonna 1917 Hallin veljesten kirjakaupassa myytiin loppuun kaikki kangasmaiset, punaiset, vihreät ja valkoiset joulukääreet. Omistaja ei jäänyt neuvottamaksi sesongin pyörteissä, vaan tilasi ensihätään kirjekuorien sisällä käytettyjä, koristekuvioin painettuja arkkeja. «Uutuustuote» oli pian loppuun myyty. Jo seuraavana vuonna Hallit painoivat omaa joulupaperiaan.
Näihin aikoihin lahjat suljettiin yhä nauhoin ja pakettilakkaa käyttämällä. Teippi keksittiin 1930-luvulla. Itse joulupaperi noudatteli kuvioinneissaan muotia ja yleisiä makuvirtauksia. Ornamenteista sekä kasvi- ja eläinaiheista siirryttiin kolme- ja neljäkymmentäluvun art deco-motiiveihin. Toisen maailmansodan jälkeen tutut joulukuuset, kynttilät ja lumihiutaleet vakiintuivat. Pian lahjapapereissa esiintyivät sarjakuvista, elokuvista ja televisiosta tutut hahmot.
Nykyään voi paketoida paperittakin: netistä vain valitsemaan kortti tai lahja, jonka voi kääriä «virtuaalipaperiin» ja koko hoito sähköpostitse perille. Hämmentävää aikana, jolloin osa meistä selvittele vielä suhdettaan sellofaaniin. Lahjakääre, joka sekä peittää että paljastaa… Pihiliineille tiedoksi: kinkkupaistopussi käy hyvin sellofaanin korvikkeesta. Pussin uudelleenkäyttö ei kuitenkaan ole suositeltavaa.
Carola Rosengren
Kirjoittaja on kulttuurihistorioitsija, joka on tutkinut mm. turkulaisten kesänviettotapoja.
