Pekka, Niccolò ja tulevaisuus
Niccolò Machiavelli julkaisi oman kansallisen tulevaisuushankkeensa luonnoksen 500 vuotta sitten. Nykyään Ruhtinas on kiistelty klassikko, josta yhteiskuntamme tulevaisuusvisiota parhaillaan kirjoittava filosofi Pekka Himanen voisi ammentaa paljon oppia.
Paljon Himanen toki jo osaa. Machiavelli kauppaa omaa visiotaan kaaostilassa olevan Italian pelastamiseksi Firenzen kaupunkivaltiota johtaneelle Lorenzo de’ Medicille tähän tapaan: ”Ymmärrättehän, että minä en voi antaa Teille suurempaa lahjaa kuin tilaisuuden omaksua lyhyessä ajassa kaiken sen tiedon, johon itse olen päätynyt vuosien vaivannäön ja monien vaarojen kautta.” Himanen laskettelee omat ansionsa aivan yhtä luontevasti kertoessaan, ketkä kaikki merkkihenkilöt ovat hänen näkemyksiään ylistäneet ja kuinka paljon eri teoksissa hänen ajatuksiaan on lainattu.
Himanen myös tuntuu pystyneen vakuuttamaan pääministeri Kataisen oman työnsä tärkeydestä, mistä kertoo ainakin sille asetettu 700 000 euron hintalappu. Sitä emme sen sijaan koskaan saa tietää, riittivätkö vakuuttamiseen pelkät tieteelliset näytöt, vai pitikö – tai pitäisikö jatkossa? – Himasenkin nuoleskella oikein machiavellimaiseen tyyliin: ”Eihän tämä teos ansaitsisi Teitä lukijakseen, mutta luotan kuitenkin siihen, että Te laajasydämisenä miehenä otatte sen vastaan.”
Kaikkein keskeisimmässä asiassa eli kirjallisessa ilmaisussa Machiavelli on valovuosia Himasta edellä. Teoksensa esipuheessa hän lupaa – ja pitää lupauksensa – että ”en ole ahtanut tähän teokseeni koukeroisia korulauseita, liioittelevia ja suureellisia sanoja tai muita pinnallisia tyylitemppuja ja koristeita, joilla monet tapaavat sanottavansa kaunistella.”
Koukeroisuus, suureellisuus ja pinnallisuus ovat Himaselle kerronnan kulmakiviä. Näin pelkistettyä kerrontaa syvästi halveksiva mutta huutomerkkejä rakastava filosofi kuvaa hyvinvointiyhteiskunnan haasteita: ”Hyvinvointi ei tarkoita samaa kuin puutteen puute. Siksi hyvinvointiyhteiskunnan korkein tavoite ei voi myöskään olla puutteen puute!” Machiavellin selkeys on puolestaan lähes messiaanista (harmillista on tietysti, että seuraavan voisi tänäänkin laittaa Italian tulevaisuushankkeen ykköstoimenpiteeksi): ”Italiassa kyllä riittää ainesta millaisiin muodostumiin tahansa. Kun vain päähän saataisiin puhtia; jäsenissä sitä on jo kylliksi.”
Himasen ja Machiavellin teoksia erottaa viisi vuosisataa mutta yhdistää pyrkimys vakuuttaa oma kansakunta, että vaikeista ajoista huolimatta tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa ja asioiden kulku voidaan kääntää toiseen. Himanen luottaa tässäkin 70-lukulaisen puoluesihteerin harmaaseen lähestymistapaan, jossa korostuvat puoluepoliittisten rajojen ja työmarkkinaosapuolten jakolinjojen ylittäminen sekä isojen haasteiden ratkaiseminen yhdessä. Ei Himanen välttämättä väärässä ole, mutta tekstin innottomuus masentaa enemmän kuin valaa tulevaisuususkoa. Machiavelli sen sijaan saisi seuraavalla lauseella vaikka napolilaisen polkupyörävarkaan ryhdistäytymään taisteluun isänmaan puolesta kohtalon katalia iskuja vastaan: ”Sekin (kohtalo) näyttää mahtinsa siellä, missä sen ei tarvitse kohdata järjestäytynyttä vastarintaa, ja suuntaa iskunsa niihin paikkoihin, joiden se tietää olevan vailla patoja ja muita sen kulun pysäyttäviä varustuksia.”
Ja jos edellinen tuntuu liian mahtipontiselta, löytyy Himasen tueksi kotimaastakin loistavia kiteytyksiä palauttamaan uskoa tulevaisuuteen: ”Ollaan me aina ennenkin pärjätty tulevaisuudessa, ja jos tämä nykyinen tulevaisuus yhtään muistuttaa aikaisempia, niin me pärjätään nytkin.”
Matti Mäkelä
Niccolo Machiavelli: Ruhtinas (suom. Aarne Huhtala)
Pekka Himanen: Sininen kirja
Sulo Vilen tv-sarjassa Tankki täyteen (jutun viimeinen sitaatti)
