Kirjamessujen tiedottaja, kirjailija Maisku Myllymäki sai Turun Ajan Syysvisasta pisteet 5/10. "Ihan hyvä tulos ei-turkulaiselta!" (Kuvaaja: Tomi Reunanen)


30.08.2024 | Syyslehti - Syysvisahaastattelu

Pelin henki on messuilu & Syysvisa

Maisku Myllymäki toimii nyt toista vuotta Turun Kirjamessujen tiedottajana, mutta oikeastaan hän on kaksoisagentti: Myllymäki on nimittäin myös kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Holly ilmestyi pari vuotta sitten ja elokuussa kauppoihin ilmestyi uusi teos nimeltä Valvoja.

Valvoja kertoo tarinan museovalvojasta, eli siis siitä tyypistä, joka istuu näyttelyissä ja katsoo, ettei kukaan revi Picassoja – ja vastaa tarvittaessa myös näyttelyvieraiden kysymyksiin. Myllymäellä on itselläänkin kokemusta ammatista:

– Olen viimeiset kymmenen vuotta ollut kirjastossa työssä, mutta sitä ennen olin pari vuotta museovalvojana. Mietin jo silloin, että se on aika merkillinen työ. Samaan aikaan pitää olla huomaamaton, mutta kuitenkin asiakaspalvelija. Jotta siellä jaksaa olla, täytyy viihtyä itsekseen ja omien ajatusten parissa. Toisaalta uteliaisuus ihmisiä kohtaan auttaa myös, sillä mitäpä muutakaan siellä tekisi kuin seuraisi ihmisiä ja heidän keskusteluitaan.

Toinen romaani oli Myllymäelle helpompi kuin ensimmäinen:

– Ainakin oli luotto, että ylipäänsä pystyn kirjoittamaan romaanin, esikoista tehdessä se ei aina tuntunut niin selvältä. Toisaalta esikoisessa ei ollut mitään paineita tai odotuksia keneltäkään. Nyt väkisin miettii, miten tämä uusi solahtaa maailmaan.

Tänä vuonna Turun Kirjamessujen teemana on Pelin henki. Myllymäki kertoo, että se tarkoittaa toisaalta ihan konkreettisesti pelillisyyttä kirjoissa, mutta myös metaforisemmin sitä, mikä yhteiskunnassa on pelin henki ja miten se heijastuu kulttuuriin ja kulttuurintekijöiden elinmahdollisuuksiin.

Ja kyllä: niitä selviytymismahdollisuuksia voi tukea messuilla ostamalla vaikkapa kirjan. Mutta muutenkin kannattaa tulla, koska…

– … Turun messut ovat tunnelmallisin ja kotoisin kirjatapahtuma. Se on lukijoiden juhla!

Haastattelu: Roope Lipasti

Turun Kirjamessut 4.-6.10.
*

TURUN AJAN SYYSTIETOVISA
(Oikeat vastaukset löytyvät visan lopusta. Älä kurkkaa etukäteen!)

Kirjamessujen tiedottaja, kirjailija Maisku Myllymäki sai visasta 5/10.

Oma arvio tuloksesta:
Riku Korhonen -kysymys jäi vähän harmittamaan, kun olen kuitenkin lukenut sen kirjan. Atwoodiin olen myös hieman pettynyt, en niinkään vastaukseeni. Mutta muuten ihan hyvä tulos ei-turkulaiselta!

1. Nykyiset kirjamessut ovat toimineet vuodesta 1990, mutta ihan ensimmäiset pidettiin Turussa 1971. Missä?
(a) Konserttitalolla
(b) Kupittaan jäähallissa
(c) VPK-talolla

2. Vuonna 1998 messukeskuksen auditorio oli ääriään myöten täynnä ja odotti John Irvingiä, jota ei kuulunut. Missä hän oli?
(a) Jäänyt lukkojen taakse messukeskuksen vessaan
(b) Eksynyt Turun linnan taakse
(c) Erehtynyt esiintymispäivästä

3. Margaret Atwoodin manageri ilmoitti, että tälle pitää hankkia kaikenlaisia harvinaisia trooppisia hedelmiä aamupalaksi. Näin tehtiin. Mitä hän söi aamiaisella?
(a) Niitä trooppisia hedelmiä
(b) Pekonia ja munia
(c) Kahvin ja juustosämpylän.

4. Iranilaiset olivat Salman Rushdien tähden messuboikotissa, mutta he ilmoittautuivat Turun kirjamessuille väärällä nimellä. Viereisellä osastolla oli Mikkelin taidetoimikunta, jossa kirjailija Ossi Ojala luki ääneen sheikin asussa koiransa kanssa Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Mistä iranilaiset lopulta suuttuivat?
(a) Ojalan asuvalinnasta
(b) Siitä että jäivät kiinni väärennöksestä
(c) Siitä että Ojalan koira kävi pissaamassa Iranin osastolla.

5. Kuka seuraavista ei kuulu Turun kirjallisuusskeneen?
(a) Mikael Karvajalka
(b) Mikael Agricola
(c) Mikael Niemi

6. J.J Wecksell syntyi Turussa, mutta missä hän kuoli?
(a) Kupittaan mielisairaalassa
(b) Lapinlahden mielisairaalassa
(c) Paimion parantolassa

7. Missä turkulaisessa lähiössä seikkaillaan Riku Korhosen esikoisteoksessa Kahden ja yhden yön tarinoita?
(a) Ilpoinen
(b) Ispoinen
(c) Uittamo

8. Tommi Kinnusen uuden kirjan nimi on
(a) Tuohi
(b) Kaarna
(c) Sydänpuu

9. Volter Kilpi jäi kirjastohistoriaan Turun yliopiston ylikirjastonhoitajana koska…
(a) …hän lanseerasi uudenlaisen luokittelujärjestelmän
(b) …hänen kirjanhakemisensa varastosta saattoi kestää yhtä kauan kuin piipun hakeminen hyllyltä
(c) …hän lähinnä kirjoitteli työajallaan romaaneja

10. Heikki Kännö on nopeassa tahdissa kirjoittanut itsensä Suomen kirjallisuuden eliittiin. Mutta mikä hän on koulutukseltaan?
(a) Ekonomi
(b) Medianomi
(c) Kuvataiteilija

Oikeat vastaukset 1a, 2b, 3c, 4c, 5c, 6b, 7a, 8b, 9a, 10c (Kari J. Kettulalle kiitos alkupään kysymysten taustamateriaalista!)

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti