Puistot perunamaana
Tänäkin kesänä sieltä ja täältä saattaa bongata kaupungin sponssaamia viljelylaatikoita, joissa kaupunkilaiset kasvattavat kuka mitäkin. Idea on kuitenkin vanha: sota-aikana kaupungin puistot olivat yhtä suurta viljelysmaata.
Jos 1940-luvulla saapui Turkuun Helsingin suunnalta, näki Kupittaalla erikoisen näyn. Puistosta ei ollut tietoakaan, sen sijaan se oli yhtä suurta perunapeltoa:
– Sota-aikana kaikki oli kirjaimellisesti kortilla ja ruokaa viljeltiin missä vain voitiin. Kaupungin puistot olivat ruokahuollon käytössä. Vanhoissa kuvissa näkyy kuinka nykyisen Kupittaan Citymarketin alue oli viljelty. Toki puistoviljelykin oli organisoitua, eli ihan mihin vain ei ihan kuka tahansa voinut perustaa perunapeltoaan. Alueita myös kiersivät vartijat satovarkaiden varalla, kertoo tutkija Sirkku Pihlman Turun yliopiston museologian oppiaineesta.
Siirtolapuutarha oli jo silloin paikallaan. Se oli yksi tapa varmistaa perheen ruokahuoltoa. Kupittaan siirtolapuutarha perustettiin 1934, Peltolan vastaava heti sodan jälkeen – se oli toiminnassa 1947.
– Kupittaan puutarhapalstat ovat aika suuria, jos ne ihan kokonaan ottaa viljelykäyttöön. Mutta ongelmaksi nousi sadon säilytys. Palstalla sitä ei voinut säilöä mökeissä kuin enintään pakkasiin saakka. Kerrostaloissa oli usein jonkinlainen perunakellari, mutta ei sinne paljon mahtunut, Pihlman kertoo.
Perunanistutusta Kupittaan siirtolapuutarhan viereisellä peltoalueella 1938.
Kupittaan alueella on muutenkin perinteitä puutarhanhoidolle, siellä kun toimi aikoinaan puutarhakoulu nykyisen Seikkailupuiston tietämillä. Oli myös Kingelinin puutarha 1800-luvulla, joka oli aikoinaan perustettu ikään kuin kaunistamaan väylää Helsingistä Turkuun – ettei nyt sentään mikään Posankka olisi ensimmäinen, jonka matkailija näkee.
1800-luvulla Kupittaalla oli myös laajoja kaali- ja sipulipeltoja venäläisiä varten – kaupungissa kun oli venäläinen varuskunta. Se myös totutti turkulaiset näihin kasveihin.
Porkkanaa ja kessua
Nykyäänkin puistoissa ja kaupungin mailla viljellään. Esimerkiksi viime vuonna viljelylaatikoita oli ympäri kaupunkia yli 700. Saman verran oli myös kaupungin tarjoamia aarin (10m x 10m) kokoisia viljelypalstoja. 4-H yhdistyksen toiminnanjohtaja Paula Harjamäki kertoo, että halutessaan voi vuokrata myös puolikkaan palstan, maksimissaan yhdelle ihmiselle vuokrataan kolme:
– Palstojen määrä hieman vaihtelee vuosittain. Suosiokin heittelee vuodesta toiseen. Korona-aikaan viljely oli hyvinkin suosittua, nyt on taas ollut vähän rauhallisempaa. Joka vuosi palstoja vuokrataan vähintään 400. Juhannukseen asti niitä voi kysellä.
Sota-aikana viljeltiin perunan lisäksi esimerkiksi porkkanaa ja naurista. Sikuri oli suosittu, sillä sitä käytettiin kahvinkorvikkeena yhdessä voikukanjuuren kanssa. Kessukin kasvoi monessa paikassa, ja sitä myös myytiin torilla.
Nykyviherpeukaloiden suosikkeja ovat edelleen peruna (joka maistuu paljon paremmalta itse viljeltynä). Myös herne, salaatti ja porkkana ovat aina pop. Kesäkurpitsa on siitä kiva, että satoa tulee paljon. Nykyään viljellään paljon myös yrttejä sekä ihan kukkia.
Yksi uudehko lisä viljelykulttuuriin on kuitenkin saatu:
– Maahanmuuttajilla on vähän oma viljelyskulttuurinsa, joka lähtee yleensä sieltä, mistä he ovat alunperin kotoisin. Usein he myös käyttävät kasvin monipuolisemmin, ihan niin kuin Suomessakin on ennen tehty. Heillä viljely on myös varsin yhteisöllistä, esimerkiksi syksyllä kuivataan yhdessä siemeniä seuraavaa satoa varten ja niitä myös jaetaan, Paula Harjamäki kertoo.
Ja paljonko sitä ruokaa sitten aarilta tulee?
– Kun tammi-helmikuussa järjestämme viljelijöiden kanssa keskusteluiltoja, joissa summataan vähän edellistä kesää ja suunnitellaan seuraavaa, niin monet kertovat, että sinne saakka ovat omat perunat ja porkkanat riittäneet, Harjamäki kertoo.
Teksti: Roope Lipasti
Kuvat: Turun Sanomat / Turun museokeskus
