Sun Tzu ja jalkapallon taito
Kiinalaisen sotapäällikön Sun Tzun yli 2000 vuotta sitten kirjoittamaksi väitetty Sodankäynnin taito on viime vuosikymmeninä kulunut lukemattomien toimitusjohtajien ja liiketoimintastrategien käsissä. Teoksen ohjeet soveltuvat myös jalkapallokentille, kuten jalkapallon MM-historia osoittaa.
”Voittoisa on se, jonka joukkoja yhdistää yhteinen päämäärä”
”On kuin Brasilia olisi hävinnyt sodan jossa se oli oikealla asialla, eikä ainoastaan hävinnyt, vaan hävinnyt häpeällisesti ja monien ihmisten kuollessa”, muisteli Pelé Brasilian vuonna 1950 kokemaa finaalitappiota Uruguaylle. Hän käänsi tämän lapsuudentrauman joukkueensa vahvuudeksi 20 vuotta myöhemmin johtaessaan Brasilian 3-1 välierävoittoon Uruguaysta. ”Voitte hävitä mestaruuden, mutta ette saa hävitä Uruguaylle” oli Pelén mukaan brassimedioiden viesti joukkueelle ennen ottelua.
”Voittoisa on se, joka on varovainen ja väijyy vihollista, joka ei ole varuillaan”
Unkari oli vuoden 1954 MM-kisojen ainoa suosikki. Finaalissa se meni jo 2-0 johtoon, mutta taktisesti viisaasti pelannut Saksa puolusti maltillisesti ja iski lopulta kolme maalia lukuisten loukkaantumisten heikentämän Unkarin puolustuksen taakse.
”Jos hänen kunniantuntonsa on liian herkkä, häntä voidaan herjata”
MM-finaali 2006. Italialaispuolustaja Marco Materazzi soittaa suutaan Ranskan kapteenille Zinédine Zidanelle, joka hermostuu ja puskee Materazzia päällään rintaan sillä seurauksella, että erotuomari ajaa hänet ulos kentältä. Italia voittaa mestaruuden.
”Kun joukot jatkuvasti kerääntyvät pieniin ryhmiin ja kuiskuttelevat keskenään, kenraali on menettänyt armeijan luottamuksen”
Ranskan MM-kisat vuonna 2010 alkavat kahden pelaajan keskinäisellä tappelulla lentokoneessa, jatkuvat valmentajan julkisella arvostelulla ja huipentuvat pelaajien harjoittelulakkoon sekä kotimatkaan kolmen tappion jälkeen. Kisojen jälkeen valmentaja Raymond Domenech saa potkut ja osa pelaajista kilpailukieltoja. Domenech kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, jossa hän kuvailee joukkueen kapinakenraaleja itsekeskeisiksi idiooteiksi ja muita pelaajia imbesilleiksi.
”Kun joukot ovat vahvat ja upseerit heikkoja, armeija on kuriton”
Vuoden 1970 ihmejoukkueen voittaman mestaruuden jälkeen Brasiliaa sai odottaa seuraavaa mestaruutta 24 vuotta. Kisat toisensa jälkeen karahtivat siihen, että valmentajat eivät saaneet huipputaitavia yksilöitä pelaamaan joukkueena.
”Heitä joukot asemaan, josta ei ole pakotietä, ja kuolema silmiensä edessäkään ne eivät pakene”
Italia pelasi vuoden 1982 MM-kisojen alkulohkossa kolme tasapeliä ja päätyi kuolemanlohkoon puolustavaa maailmanmestaria Argentiinaa ja ehkä koko jalkapallon MM-historian upeinta peliä esittänyttä Brasiliaa vastaan. Brasilia-ottelussa Italian puolesta eivät olisi lyöneet vetoa edes pelaajien isoäidit, mutta urhean puolustamisen ja Paolo Rossin unohtumattomien vastaiskujen ansiosta Italia voitti 3-2. Ihmeen toteutumista edisti se, että Brasilia toteutti ottelussa peruskoulun ala-asteella takavuosina noudatettua ”laitetaan lihavin ja lahjattomin kaveri maaliin” -strategiaa.
”Hän vaihtaa menetelmiään ja muuttaa suunnitelmiaan niin, että ihmiset eivät tiedä mitä hän tekee”
Englanti voitti jalkapallon MM:n vuonna 1966. Sen jälkeen se on jatkuvasti ylenkatsonut yllä olevaa neuvoa ja karsiutunut viimeistään Saksaa vastaan.
”Hän kieltää taikauskon harjoittamisen ja vapauttaa armeijan epäilyksistä”
Zaire pelasi lopputurnauksessa ensimmäistä kertaa vuonna 1974. Joukkueen huoltohenkilöstöön kuului noitatohtori, jonka vastuulla oli tehdä tyhjäksi vastustajien Zairen pelaajille langettamat kiroukset. Taas olisi kannattanut noudattaa Sun Tzun neuvoa, sillä poppakonsteista huolimatta joukkue lähti kotimatkalle kolmen tappion jälkeen maalierolla 1-15.
”Ja jos (voimasi ovat) joka suhteessa heikommat, säilytä kykysi välttää hänet, sillä heikko armeija on pelkkä saalis voimakkaammalle”
Suomi on onnistunut ansiokkaasti välttämään MM-kisojen lopputurnaukseen pääsyn, vaikka esimerkiksi 1997 jatkokarsinnan välttämiseksi Suomen piti viimeisellä minuutilla potkia pallo oikein porukalla omaan maaliin. Tämä on tietysti ollut viisasta, sillä maailman parhaiden joukossa kyyti olisi Suomelle ollut kuin lumipallolla helvetissä.
Matti Mäkelä
Jalkapallon MM-kisat 12.6.-13.7.
Sun Tzu: Sodankäynnin taito (suom. Heikki Karkkolainen 1982)