Tolkkua ja toksisuutta, komisario Palmu
Mika Waltarin kolme Palmu-dekkaria ovat 80 vuotta sarjan aloittaneen Kuka murhasi rouva Skrofin julkaisemisen jälkeen edelleen ajankohtaisia, sillä teoksista löytyy toksista maskuliinisuutta, vihapuhetta, tolkun ihmisiä, hipstereitä, setämiehiä ja todellinen Wonder Woman.
Wikipedian mukaan toksinen maskuliinisuus tarkoittaa maskuliinisuuden negatiivisia puolia, joita ovat kovuus, aggressiivisuus, myötätunnottomuus, yksin pärjääminen ja väkivallan ihannointi. Tällaisia miehiä Palmu-teoksissa riittää. Muistettavin on tietysti manipuloiva, tunteeton ja vähintään kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä Bruno Rygseck, helsinkiläisversio Patrick Batemanista ja Dorian Graysta, jonka sielun mustuudesta kielii hänen kotinsakin: ”Yksinäinen talo keskellä kaupunkia, mutta silti kammottavan hiljaisena ja lakastuvat kukat kukkapenkeissä herättivät minussa vavahduttavan, pahaa aavistavan tunteen.” Tähdet kertovat, komisario Palmun majuri Carl Gustaf von Vadenblick on puolestaan sotahullu psykopaatti, jonka voi kuvitella nauttimaan napalmin hajusta aamunkoitteessa.
Muut toksikot Palmuissa ovat tavanomaisempia: Rouva Skrofin pastori Mustapää on uskontoa keppihevosenaan käyttävä huijari ja raiskaaja, Kaarlo Lankela kilpa-automenestyksestään huolimatta pohjimmiltaan pelkkä juoppo öykkäri; Erehdyksen insinööri Vaara taas on…insinööri.
Taiteilija Kuurna, Rouva Skrofin muistettavin hahmo, on rajatapaus. Yli-ihmisfantasiat tekevät hänestä tunteettoman ja välinpitämättömän (Palmu-elokuvat ohjannut Matti Kassila vertasi hahmoa Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikoviin), mutta hänen silmiinpistävin piirteensä on kuitenkin ironisuus, jota löytyy yhtä paljon kuin williamsburgilaisesta hipsterien artesaanipubista. Näin Kuurna esimerkiksi kuvaa yläluokkaista aatelistaustaansa: ”Kolmensadan vuoden ikäinen suku voi synnyttää minunkin kaltaiseni rappeutumisilmiön”.
Entä sitten komisario Palmu itse? Alaisilleen ärjyvä ja alituiseen pahantuulinen Palmu tuskin pärjäisi nykypäivän vuoden ihanin pomo -kilpailussa, ja hän edustaakin viime ja edellisen vuosisadan kirjojen ja elokuvien hyväntahtoista setämiestä, joka inhoaa surrealismia ja maailman muuttumista, mutta jonka sydän on kaikesta huolimatta kultaa.
Palmu on kuitenkin myös presidentti Niinistön kuuluksi tekemä tolkun ihminen ja humanisti. Tähdet kertovat -teoksen alussa Helsinkiä kuohuttaa äärimmäisen väkivaltainen henkirikos, josta epäillään nuorisojengiä. Palmu ei lähde mukaan kohurikoksen aiheuttamaan tunnekuohuun: ”Kyllä huomispäivän lehdet tulvivat taas raippoja ja kuolemanrangaistusta, siitä voimme olla huoletta. Nyt jos koskaan pitää mennä virtaa vastaan eikä sen myötä. Muuten menetetään liian paljon sellaista mitä kehityksessä niin hitaasti ja ennakkoluulojen uhalla on voitettu.”
Piristävintä Palmuissa on kuitenkin se, että muutamaa ilmiselvää poikkeusta lukuun ottamatta teosten naiset eivät ole juuri miehiä myrkyttömämpiä. Rouva Skrof on uskonnollisista pakkomielteistä kärsivä kasvattitytärtään henkisesti ja fyysisesti pahoinpitelevä hirviö ja Bruno Rygseckin vaimo puolestaan omia etujaan häikäilemättä ajava kiristäjä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, suomalaisen fiktion Darth Vader: pikkulintuja lemmikkikissalleen syöttävä Amalia Rygseck saisi Hannibal Lecterinkin vetämään amaronensa väärään kurkkuun pelkästä kauhusta.
Matti Mäkelä
Komisario Palmun erehdys, ensi-ilta Turun kaupunginteatterissa 11. huhtikuuta.
