Olkapäävamma pitää TPS-puolustaja Aki Bergin sivussa tositoimista pitkälle syksyyn.
14.09.2007 | Urheilu

TPS vuonna nolla

Masentuneimmat väittivät Turun jääkiekkoylpeyden TPS:n tilanteen olleen viime keväänä samanlaisen kuin Saksalla toukokuussa 1945: kaikki oli raunioina ja minkäänlaista valonpilkahdustakaan ei ollut näkyvissä.

Hengettömien esitysten jälkeen Pelicanseille kärsittyihin tappioihin päättyneen kauden ainoa hyvä puoli oli se, että täydellisen pelillisen, henkisen ja taloudellisen romahduksen äärellä TPS:n organisaation oli vihdoin pakko katsoa peiliin ja saada aikaan tilinpäätös tehdyistä virheistä.

Tälle kaudelle pelaajabudjettia on pienennetty, rahaa kerätty osakeannilla ja tulevaisuuden tähtien löytämiseksi on perustettu kiekkoakatemia. Ainakin johdon ja valmentajien mukaan näillä toimilla on otettu ensimmäiset askeleet tiellä, joka johtaa TPS:n takaisin suomalaisen kiekkoilun huipulle (muistattehan vielä ne ajat, kun jääkiekko oli se hauska peli, jossa pelattiin ensin runkosarja ja sitten pudotuspelit, joiden jälkeen TPS oli mestari). Ehkä näin onkin, nousivathan ne Saksa ja Japanikin. (mm)

TPS:n SM-liigakauden ensimmäinen kotiottelu Espoon Bluesia vastaan Turkuhallissa lauantaina 15. syyskuuta klo 17:00.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti