Turnajaiset alkavat, nostakaa ritari satulaan!
Kesäkuun Keskiaikamarkkinoilla nähdään muun muassa turjanaiset, jollaisia Turussakin pidettiin Juhana-herttuan aikana. Mutta millaisia alkuperäiset turnajaiset olivat?
Jokaisella on mielikuva turnajaisista: upeasti haarniskoidut ritarit käyvät toisiaan vastaan uljaiden ratsujensa selässä ja voittaja saa vähintään jonkinlaisen suosionosoituksen neidolta, joka sattuu olemaan paitsi rikas, myös huomattavan kaunis.
Niinkö se meni oikeastikin? Keskiajan tutkija, FT Sini Kangas Helsingin yliopistosta kertoo, että suurin piirtein noin, paitsi tuo uljas ratsu ja neito-kohta. Kun nimittäin turnajaisia alettiin pitää vähän ennen 1100-lukua, hevosten keskimääräinen säkäkorkeus oli vain 120-140 senttiä. Siitä ne toki kasvoivat nopeasti, mutta eivät ne vielä pari sataa vuotta myöhemminkään olleet kuin keskimäärin 140 senttiä korkeita. Näin ollen kyse oli oikeastaan poniturnajaisista, mikä aavistuksen syö tapahtuman uljautta.
Mitä taas tulee neitoihin:
– Kun turnajaiset kehittyivät pikku hiljaa yhä rituaalisempaan suuntaan, naisetkin tulivat mukaan ja toimivat usein palkintojen jakajina sekä antoivat jotain omaansa, vaikka nauhan, ritarin sotisovan koristeeksi. Ihan aluksi turnajaisissa oli kuitenkin kyse yksinkertaisesti sotaleikistä. Se oli ikään kuin sotaharjoituksen ja pelin sekoitus. Samoilla aseilla kuitenkin kisattiin alkuun kuin sodassakin, ja verinen leikki saattoi riistäytyä käsistä.
Kun turnajaisperinne kehittyi, se alkoi muistuttaa yhä enemmän nykyaikaisia urheilutapahtumia: Kisasta sai pisteitä ja virhepisteitä ja saattoi joutua diskatuksikin. Voittajalle oli tarjolla hävinneen hevonen, varusteet sekä rahaa, joskus vielä päälle vaikka jalokiviä. Väliajat olivat kuin Superbowlissa, oli kaikenlaista viihdykettä kuten vaikka jonglöörejä. Yleisö oli parin aidan takana kentän tapahtumista, jotteivät pääsisi sotkemaan kisaa – ihan niin kuin nykyäänkin.
Hävinnyt maksaa
Vakiintunut kuva turnajaisista on se, että käydään vastustajaa kohti peitsi tanassa. Se olikin yksi turnajaisten näyttävimmistä lajeista, mutta niissä oli myös esimerkiksi miekkataisteluita.
Ihan helppoa puuhaa se peitsen kanssa heiluminen ei ollut:
– Pisteitä sai esimerkiksi vastustajan peitsen rikkomisesta. Täysosuma oli sellainen että sai halkaistua vastustajan peitsen kärjestä tyveen. Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa se oli hevosen selässä ja päässä täyskypärä ja silmikko, joka esti näkemästä kunnolla, Sini Kangas kertoo.
Koska kyse oli kuitenkin pohjimmiltaan leikistä, säännöissä oli, että toista ei saa tappaa, eikä hevosta lyödä. Yksityiskohtaisemmat säännöt syntyivät pikku hiljaa. 1400-luvulla niitä oli jo melkoinen määrä – vaikkapa sellainen, että jos kolme kertaa osui vastustajan peitsen kädensijaan, tuli hylkytuomio.
Turnajaispeitsi oli tietenkin turnajaisia varten tehty, eli sen kärki oli pyöristetty. Myös haarniska oli karvevaalia varten valmistettu, ei sellainen jota olisi käytetty sodassa – turnajaishaarniskat olivat komeita, mutta varsin epäkäytännöllisiä.
Ja kuten sodassa, myös turnajaisissa hävinnyt maksoi:
– Alunperin maksu rinnastui suoraan lunnasrahoihin, hävinnyt tai hänen sukunsa maksoivat voittajalle. Turnajaiset olivatkin myös mahdollisuus sosiaaliselle nousulle ja rikastumiselle – kaikki ritarit kun eivät suinkaan olleet rikkaita, Kangas kertoo.
Kaiken uljauden keskellä sotureiden kiipeämisen satulaan on täytynyt näyttää kömpelöltä. Se kun ei ole voinut olla helppoa raskaassa, jopa 30 kiloa painaneessa haarniskassa.
– Mahdollisesti joskus on ihan vinssiäkin käytetty. Joka tapauksessa on ollut portaita ja jakkaroita ja sitten aseenkantajat ovat auttaneet molemmilta puolilta. Lähteet eivät tästä kerro – hevosen selkään pääseminen oli varmaankin arkinen asia, jota ei tarinoissa haluttu erityisemmin painottaa, Kangas sanoo.
Roope Lipasti
Rohanin ratsastajien ritariturnajaiset Keskiaikamarkkinoilla 26.6.- 29.6.
