TuTon tahdissa
Viime viikonloppuna KooKoon rangaistuslaukauksilla kaatanut ja Mestiksen kärkipaikalle siirtynyt TuTo on jälleen yksi mestarisuosikeista, vaikka viime kauden kaltaiseen ylivoimaan uudistunut joukkue ei ole kyennytkään. Piikkipaikalle nousun myötä TuTo on kansallisessa kiekkorankingissa enää vain askeleen liigan jumbosijaa pitävän TPS:n perässä. Erityisen kiintoisaksi tilanteen tekee se, että Mestiksen voittajalla on ensi keväänä pitkästä aikaa mahdollisuus liiganousuun.
TuTon nykykunnon voi seuraavan kerran käydä katsastamassa kotijäällä, kun jättibudjettiinsa nähden erittäin alavireisesti pelannut Vaasan Sport saapuu Turkuun kuluvan kuun lopulla. (mm)
TuTo – Sport, Kupittaan monitoimihalli keskiviikkona 29. lokakuuta klo 18:30.