Uimakamppeet

Uimarannoilta tai altaan reunalta ei kirjoiteta kuin eroottisia novelleja tai kouluaineita otsikolla ”Loman paras päivä”. En mä nyt oikein tiedä. Pitäis olla kesä ja kaikki. Vesikirppuja mökkirannassa ja naapurin Ned Flandersin näköinen äijä ajamassa ruohonleikkurinsa kiveen. Ois kaisloja ja kookosaurinkorasvaa.

Mutta tää nyt on vain joku takauma tai päiväuni tai joku sellainen. Oikeesti mä istun vaan kotosalla. Televisiosta tulee joku chat, pää jumittaa, enkä mä ole sporttinen uros. Mulla on seissyt uimakamppeet eteisessä eilisestä.

Mä olen uimamaisteri. Turo oli vaan uimakandidaatti, vaikka se voittikin mut kaikissa muissa lajeissa. Uimamaisterin lätkä on punainen ja mietin pitkään pitäiskö mun pyytää joku neulomaan sen mun uikkareihin. Siihen taivaanrantaa lipuvan purjeveneen maston päälle. Se olis ollu niinku statement.

Pitää tunnustaa. Samppalinnan maauimalassa katselin vähän tyttöjen perseitä ja mietin minkälaista olis uida vaaleanpunaisten stringien uumeniin – omalla käyrällä snorkkelilla. Joopa joo. Ehkä säälittävyyden esiaste tai pikemminkin Grande Finale oli jäädä ainakin kymmenen kertaa kiinni katseesta. Eivätkä tytöt katsoneet mua kuin Robbie Williamsia, ei todellakaan. Mun hintelä olemus sitten vain hiipui miesten saunaan, jossa yritin peitellä orastavaa stondista. Kävin aika kylmässä suihkussa ja tulin katsomaan tätä tv-chatia.

Mun oma viesti menee näin: ”Rakenteeltani olen sporttinen ja hoikahko tyyppi. Kuin automaailman Ferrari. Minussa on räjähtävää voimaa ja nopeutta – tarvittaessa. Luonteeltani olen minut tuntevien tyttöjen mukaan ihana ja kiva. Suorastaan itse täydellisyys. Paras mahdollinen. Enkä käy väittämään vastaan.”