UKK herää henkiin Naantalissa

Kultarannan pitkäaikaisimman isännän edesottamuksiin voi tutustua Kekkos-kierroksilla.

Naantalin teatteri Emmassa palataan kesällä Kekkosen aikaan, kun ensi-iltansa saa Tuomas Parkkisen käsikirjoittama Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen.

Naantali sopiikin hyvin Kekkos-muistelun paikaksi, sillä Kekkonen vietti Kultarannassa 25 kesää isäntänä. Kekkonen kuoli 1986, joten vanhempi väki vielä muistaa hänet. Kultarannassa toimii itse asiassa oppaita, jotka ovat olleet siellä töissä Kekkosen aikana. Yksi heistä on Aava-Leena Kurki:
– Kun aloitin, Kekkonen oli jo hyvin sairas, joten ei minulla kauheasti henkilökohtaisia muistoja ole, mutta toisaalta sain kuulla muiden oppaiden tarinat. Pidän myös Naantalin matkailun järjestämiä Kekkos-luentoja ryhmille. Luennon lisäksi syödään muun muassa Kekkos-lounas paikallisessa ravintolassa, Kurki kertoo.

Tai ei se nyt ihan oikea Kekkos-lounas ole, sillä tuskin kukaan sellaista haluaisi:
– Kekkonen oli kansanmies siinäkin mielessä, että hän piti hyvin yksinkertaisesta ruuasta, läskisoosista, kuoriperunoista, jopa lahnanpäistä. Leiväksi hän kelpuutti lähinnä ruisleipää, joita siivuja hänellä oli takin taskussa aina kala- ja hiihtoreissuilla, Kurki kertoo.

Turisteille järjestelyllä lounaalla tarjoillaan onneksi lahnanpäitä fiinimpiä aterioita, joita Kultarannassa toki myös syötiin. Kekkosen aikana siirryttiin tarjoamaan vieraille kansainvälisen keittiön herkkujen sijaan kotimaisia.

Kekkosen näköinen mies

Aika monelle vähän vanhemmalle naantalilaiselle Kekkonen oli sporttinen loikkija – määritelmä jonka Kekkonen itsekin allekirjoitti:
– Hän nimittäin loikki lenkeillään ihan konkreettisesti aitojen yli, mutta myös lähemmäs ihmisiä kuin kukaan presidentti ennen häntä. Hän juoksi paljon Naantalissa ja usein myös pysähtyi juttelemaan ihmisten kanssa. Eikä hän koskaan tehnyt itsestään numeroa. Kerrotaan, että joskus jossain syrjäseudulla hän lenkillään poikkesi pieneen pirttiin, jäi sinne turisemaan ja kun sitten lähti, isäntä ihmetteli, että ”oli siinä kyllä helvetisti Kekkosen näköinen mies”, Kurki kertoo.

Tarinoita Kekkosesta riittääkin, ja vaikka ne ovat aika herooisia, niin on tarinoissa totuuttakin: Kekkonen kumminkin oli kuin kala vedessä paitsi kansan keskuudessa, myös maailman mahtavien seurassa:
– Koskaan ei tarvinnut pelätä, että hän mokaisi, vaikka tekikin kaikenlaisia temppuja – kiipesi vaikka palmuun ja sanoi syyksi, että kun häntä nyt muutenkin pidetään sellaisena kiipijänä, Kurki miettii.

Ja oli niitä muitakin: kerran esimerkiksi presidentin esittelyssä hallitus odotti mustissaan presidenttiä saapuvaksi ja kun ovet aukesivat, Kekkonen huristeli paikalle muovisella lasten leikkirekalla.

Ajat olivat toiset myös siinä mielessä, että Kekkosen naissuhteista tiesivät kaikki, muttei niistä silti koskaan juuri puhuttu. Myös hänen vaimonsa Sylvi Kekkonen tiesi: kun Urho lähti kalamatkalle Anita Hallamaan kanssa, Sylvi totesi, että hän kyllä tietää mitä siellä pyydetään ja millä.

Suomen paras sauna

Kekkonen oli nykyajan näkökulmasta erikoinen presidentti myös siinä suhteessa, ettei hän antanut ikinä haastatteluja. Jos toimittaja sai audienssin, niin Kekkonen kertoi mitä kertoi – ei siinä ollut ollenkaan ajatuksena, että toimittaja kyselisi jotain. Tämä näkyy hyvin myös erilaisissa dokumenteissa, joissa Kekkonen yleensä istuu saunassa ja juttelee niitä näitä ja väliin luikauttaa mielikappaleensa Kotkan Ruusun tai Joensuun Ellin. Adjutanteilla oli aina mukana lauluvihko, jos presidenttiä alkoi laulattaa.
Sen saunan muuten lahjoitti Suomen Suurteollisuus (joo, nykyään sitä kutsuttaisiin lahjonnaksi). Siellä on puukiuas, sähkökiuas sekä savusauna. Monipuolisuutensa tähden Aava-Leena Kurki mainostaakin sitä aina Suomen parhaana saunana.

Roope Lipasti

P.S. Kerrotaan vielä yksi anekdootti: Kekkosella ei ollut ajokorttia, mutta Sylvi jossain vaiheessa hankki moisen – hän opetteli ajamaan Kuparivuoren urheilukentällä. Auto saatiin lahjoituksena Englannin kuningattarelta: valkoinen Mini jossa oli Suomen lipun siniset nahkapenkit. Sylvi oli sittemmin tuttu näky Naantalin keskustassa ja hyvä niin, koska siten naantalilaiset tottuivat hänen ajotyyliinsä.

Se oli muuten ihan hyvä, mutta jos hän vinkkasi vasemmalle, niin yleensä hän oli kääntymässä oikealle ja päinvastoin.

Lisätietoja Kekkonen-näytelmästä sekä Kultarannan esittelykierroksista Emma Teatterista ja Naantalin matkailusta, ks. linkit ohessa.