Valoa kohti

Putouksen paras hahmo, Hieno Åhlgren sen jo tiesi: pitää suunnata valoa kohti.

Kun nimittäin tapaninpäivän myrskyn seurauksena sähköt olivat muutaman päivän pois, pahinta oli pimeys (lasten mielestä tosin se, ettei päässyt Facebookiin; lämpimästä ruuasta ei kukaan ollut huolestunut, mikä kertoo karua kieltä allekirjoittaneen kokkaustaidoista).

Mutta se pimeys. Kun istuu iltapäivällä kello neljä olohuoneessa ja ymmärtää, että viiden minuutin päästä ei näe enää mitään, eikä nukkumaankaan voi mennä vielä tuntikausiin, se tuntuu vankilatuomiolta. Sellaisena hetkenä ymmärtää, kuinka järjettömän tylsää entisaikain ihmisillä on täytynyt olla. Niin tylsää, että on ollut pakko keksiä Kalevala, mikä kyllä kertoo paljon tylsyyden asteesta.

Mutta kun pikkuhiljaa helmikuussa ja etenkin maaliskuussa valoa on yhä enemmän ja pystyy tekemään muutakin kuin tuijottamaan pimeää tuvan seinää, niin on senkin täytynyt olla ihmeellistä. Se on asia, jonka opin tästä lyhyestä sähkökatkosta. Tänä vuonna ymmärrän nauttia kevään valosta ja arvostaa sen mahdollistamaa toimeliaisuutta normaaliakin enemmän.
*
Vaikka olihan siitä hetkellisestä pimeydestä yksi hyväkin puoli: kun aamullakaan eivät sähköt olleet palanneet, ei ollut yhtään syytä maailmassa nousta ylös ennen aurinkoa eli kello yhdeksää. Sellainen lorviminen oli mielenkiintoinen kokemus, jota voi suositella jokaiselle ainakin kerran elämässä kokeiltavaksi.

Roope Lipasti,
Mobilen kausilehtien päätoimittaja