Äideistä parhain
Klaus Härön Äideistä parhain valittiin Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi yhdeksän kriteerit täyttäneen elokuvan joukosta. Heikki Hietamiehen samannimiseen romaaniin vapaasti perustuva elokuva on tarina yhden sotalapsen, yhdeksänvuotiaan Eeron elämästä.
Härö jatkaa Näkymättömästä Elinasta tutuksi tulleella lapsen näkökulmaa rekonstruoivalla otteella. Edellä mainitun elokuvan pieteettisyydestä poiketen Härö tosin eksyy tässä elokuvassa muutaman kerran hivenen hollywoodahtavan pateettisuuden puolelle.
Maria Lundqvist tekee henkeäsalpaavan hienon roolin ruotsinmamma Signenä. Ruotsinpappaa taas esittää Niin kuin taivaassa -elokuvasta tuttu, hämmentävän charmantti Michael Nyqvist.
Toivottavasti elokuva madaltaa muiden sotalasten kynnystä omien kokemustensa käsittelyyn. Tarinoita on kuitenkin yli 70 000 ja ne koskettavat konkreettisesti meitä kaikkia. Koko ajan. (ae)
MOBILE (4/6)
Äideistä parhain, ensi-ilta perjantaina 30. syyskuuta – Julia 1 ja Kinopalatsi 2.