Äitiyspakkaus – next generation!
Ensimmäinen äitiyspakkaus jaettiin Suomessa vuonna 1938, aluksi vähävaraisille perheille. Alkuperäinen tarkoitus oli tukea syntyvyyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. Nykyään äitiyspakkaus on tarkoitettu kaikille Suomessa asuville odottaville vanhemmille.
Kyseessä on hieno ja kadehdittava innovaatio, jota on yritetty lanseerata myös vientituotteeksi. Valitettavasti vain lapsia syntyy niin vähän, että vuosittain äitiyspakkauksia menee jakoon enää noin 43 000, Turussa reilut 4000.
On tullut aika laajentaa pakkaus uusiin tarkoituksiin ja saada Suomi nousuun!
Teiniyspakkaus
Mitä sisältää? Haloo, mitä välii! Ei kinos!
Siellä on: Seitsemän käytettyä pyyhettä, kymmenen tyhjää mukia, kahdeksan likaista lautasta neljätoista haarukkaa, kaksi veistä sekä pitkään kadoksissa olleet juustohöylät. Vastamelukuulokkeet, ettei tarvitse kuunnella typeriä vanhempia. Aikuinen – teini -sanakirja, jonka avulla voi koettaa ymmärtää mutsia. Energiajuomapaketti iltatoimia varten, jos vaikka alkaisi ikävästi nukuttaa. Pizzanpalasia, jotka on ripoteltu pitkin pakkausta.
Pahvilaatikosta tulee kätevä yksiö pihalle, jotta voi muuttaa omilleen vielä kun tietää kaiken.
Sisaruuspakkaus
Nyrkkeilyhanskat. Mitta, jolla saa asiat molekyylitasolla tasan kahtia. Itämaisten taitelulajien kampitusopas. Avain pikkusiskon säästöpossuun. Esikoiselle uusia vaatteita, muille käytettyjä. Esikoisesta otettuja valokuvia varten kuusi valokuvakansioita, muille ei yhtään. Vauvakirja esikoiselle ja seuraavalle, kuopus ei tarvitse.
Pahvilaatikosta tulee kätevä vene, johon voi laittaa nuoremman sisaruksen ja työntää sen Niiliä pitkin alas.
Opiskelijuuspakkaus
Haalarit sekä punkhenkisiä kangasmerkkejä, joissa lukee ”No future”. Kelan kaavakkeita, kun yhteiskunta on pettänyt. Puhallettava luennoitsijanukke, koska oikeita ei ole. Etäopiskelijan survival-kit: nollaolutta, mielialalääkkeitä, nuuskaa sekä peitto, jonka alle voi kääriytyä pahaa maailmaa pakoon. Ehdotuksia harjoittelupaikoiksi, joista ei makseta rahaa, mutta jotka ”luovat kontakteja” ja antavat ”kokemusta”.
Pahvilaatikko muuntautuu käteväksi soluasunnoksi, johon mahtuu neljä opiskelijaa nyt kun asumistuet pienenivät.
Isyyspakkaus
Lappu, johon on kirjattu vaimon ja lasten syntymäpäivät sekä hääpäivän ajankohta. Lapsenhoidon manuaali Ikea-tyyppisesti kuvattuna.
Pakkauksesta tulee hyvä yösija, koska ei enää mahdu sänkyyn.
Keski-ikäisyyspakkaus
Kipugeeliä. Skumppahana. Korvatulpat, ettei tarvitse kuulla vasemmiston/oikeiston vikinää, eikä puolison kuorsausta. Silmälaput, ettei näe, mitä maailmassa tapahtuu. Valmiita pohjia aloittaa kiukkuinen somekeskustelu. Puutarhahanskat, villasukat, pimennysverhot, vatsan kohdalta löysät housut. Afrikan tähti -peli sekä Peppi Pitkätossun alkuperäiskäännös.
Pakkauksesta tulee kätevä minipuutarha, jossa voi kasvattaa kesäkurpitsoja sijoitusasunnon parvekkeella.
Isovanhemmuuspakkaus
Taskuun mahtuva valokuvakotelo, jonka voi ottaa esiin salamannopeasti ja näyttää kuvaa lapsenlapsestaan. Karkkia, limsaa ja muuta herkkua, jota voi salaa syöttää lapsenlapselle. Korvatulpat, ettei tarvitse kuunnella vanhempien kirkasotsaisia lastenkasvatusohjeita. Kausikortti Linnanmäelle. Liput etelään, sekä valmiiksi pakattu matkalaukku, jos tilanne käy liian raskaaksi.
Pakkauksesta saa hyvän säilytyslaatikon lapsen piirustuksille, koska kaikki kannattaa säilyttää.
Vanhuuspakkaus
Lääkedosetti. ATK-laite. Kalenteri johon mahtuu enintään yksi asia per päivä. Tukevat kengät ettei kaadu. Ristikkolehti ja kynä. VHS-kasetteja, joilla Hercule Poirotia. Analogiset tv-kanavat, radio. Alennuskuponki katsastukseen. Puolukoita pakastettavaksi.
Pakkauksesta tulee hyvä loppusijoituspaikka, koska hoivakotiin ei mahdu eikä ole varaa. Se on myös ekologinen ja maatuu aikanaan asukkaansa kanssa.
Kissuuspakkaus
Pelkkä pahvilaatikko.
Teksti: Roope Lipasti
Piirrokset: Ulriikka Lipasti