Älä näytä että pelkäät
Vuosikymmenten edetessä menneiden rocksukupolvien kulttisankarit alkavat nousta takaisin otsikoihin mitä yllättävimmissä yhteyksissä. Suomalaisen punkrockin kenties suurinta tuntematonta, Ratsian Jyri Honkavaaraa (1960-97), muistellaan kevään kunniaksi oman teatteriesityksen voimin.
Täynnä elämää on dramatisoitu näyttämökappale liian varhain kuolleen Honkavaaran elämänvaiheista uudelle sukupolvelle. Kuka Honkavaara oikeastaan oli ja mihin hän katosi? Vai katosiko hän mihinkään? Pohjaa uudelle Honkavaara-buumille tuskin tarvitsee hakea 2000-luvun uuspunkvillitystä kauempaa. Kakkahätä-77, Pää kii ja muut nykysukupolven retropunkkarit ovat käytännössä kaikesta velkaa Pihtiputaan tiennäyttäjälle.
Honkavaaran elämäntarina on potentiaalinen näyttämölle vietäväksi. Nopeassa loppuunpalamisessa sekä avoimesti ihmismielen nousuja ja laskuja käsitelleissä teksteissä on tulkittavaa enemmän kuin useimmissa parikymppisten runoissa. Lontoon skideistä Honkavaara laajensi skaalaansa onnistuneesti syvemmille ihmiselämän tasoille. Älä näytä että pelkäät ja muut vereslihaiset tekstit on tulkittavissa myös muiksi kuin pelkiksi dokumentaarisiksi ajankuviksi 1970-luvun lopusta. (jn)
Circus Maximus: Täynnä elämää, TEHDAS Teatteri 10. toukokuuta.