Ammu kovilla

Joulu tekee pahaa jälkeä. Katsokaa tätä kolmekymmentä vuotta sitten joulupukille kirjoitettua kirjettä. Mitä kosiskelua, mitä imelyyttä. Vedotaan lipevästi pukin erinomaiseen ihmistuntemukseen ja toivotaan lahjaksi villakintaita ja sukkia, vaikka oikeasti halutaan hevonen.

Pienväestön parissa joulunajan paheista synkimpiä lienevät juuri ahneus ja kateus. Mutta riittää paheita aikuisillekin: päällimmäisinä mässäily, kyräily, epärehellinen tunneilmaisu ja hengen velttous.

Helpolla pääseminen on hengen velttoutta myös lahja-asioissa. Napataan viimehetkellä kirjakaupan tervopinosta valmiiksi pakattu Ohrana isälle. Kätevää, laadukasta mutta aivan liian helppoa. On syytä kurkottaa täsmälahjatasolle. Antaa yksiviivaisen historiakäsityksen omaavalle vaarille Asko Sahlbergin moniääninen kansalaissotakuvaus Tammilehto, tarjota teologiset opintonsa aloittaneelle serkulle uutta tarttumapintaa Erik Wahlströmin hulvattomalla elämäkertateoksella Jumala ja opastaa siskonmiestä kohti olemisen uusia ulottuvuuksia Italo Calvinon satiirilla Ritari joka ei ollut olemassa.

Joulunviettäjän velvollisuus on lukea vuoden mittaan niin paljon, että joulukuussa on mistä ottaa. Täsmälahjan ideana on uuden ajattelemisen aiheen antaminen, ei pelkän korean kirjapaketin luovutus.

Samalla on muistettava, että luetuksi tuleminen on kirjan työtä. Koska kaikilla kirjoilla ei ole mahdollisuutta päätyä kirjastoon, on lahjanantajan ensisijaisesti käännettävä katse omaan kirjahyllyynsä. Jos sieltä ei löydy mitään antamisen arvoista, kannattaa pakkolahjojen, viimehetken krääsäpakettien ja persoonattoman tekstiviestirumban sijaan laittaa rahaa vaikka maailman lapsille. Tulee hyvä mieli muillekin kuin antajalle.

Anna Eloaho