Mutta miten käy Siiri Nordinilta Bob Dylan?
30.09.2011 | Keikka

Bob Dylan, melkein suomalainen

Bob Dylanin suurta vaikutusta musiikkimaailmaan on paha kiistää. Miehen myyttinen hahmo ja kuuluisat tajunnanvirtatekstit yhdistettynä luovaan tapaan käsitellä americanaa musiikillisena viitekehyksenä on tuottanut kymmeniä klassikoita sekä kymmeniä imitaattoreita ympäri maailman. Moni 70-luvun suomirockareistakin Juicesta Hectoriin ja Daveen otti useamman kikan käyttöönsä hänen arsenaalistaan. Lindholm kopioi häneltä jopa keskeiset laulumaneerinsa.

Dylan kasvoi Hibbingissä, Minnesotassa USA:ssa. Kotiseutu ennen New Yorkiin muuttoa oli suomalaisten siirtolaisten perinteistä aluetta. Eräs nuoren Dylanin läheisistä lapsuudenkavereista olikin kirjallisten lähteiden mukaan amerikansuomalaisia. Ehkä tästä sielujen sympatiasta paljastuu jotain miksi ikinuori 70-vuotias on edelleen kovassa nosteessa näillä raukoilla rajoilla.

Aiemmin Helsingissä esitetty Dylanin 70-vuotisjuhlashow on Kirjamessujen kunniaksi koettavissa myös Turussa. Nähtäväksi jää miten esimerkiksi nykypopparit Anssi Kelasta Siiri Nordiniin leiviskästään suoriutuvat. (jn)

Kirjamessuklubit Kårenilla: Bob Dylan -ilta (pe 30.9.) sekä Hjálmar (ISL), Nyrok Dolls, Flatbroke Trio (la 1.10.).

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti