…ja e.t. soittaa

Uskomatonta, mutta totta: kaksikymmentä vuotta on kulunut Steven Spielbergin sittemmin kulttielokuvaksi nousseen E.T. – The Extra Terrestrial ensi-illasta. Tapauksen kunniaksi ohjaaja-tuottaja on julkaisut elokuvasta aiemmasta versiosta poistetuilla kohtauksilla, digitaalisilla äänitehosteilla ja animaatioilla parannellun juhlaedition. Elokuvan pituus on alkuperäisestä 115 minuutista kasvanut vain kaksituntiseksi, ja ennakkoluuloistani huolimatta katsoin vieläkin sen kelloon vilkuilematta. Spielberg on lopulta tyytynyt suhteellisen hienovaraisiin lisäyksiin ja onnistunut ajanmukaistamaan E.T.:tä alkuperäisen intiimin tunnelman säilyttäen.

Päällisin puolin E.T. – The Extra Terrestrial on eräänlainen scifi-tarina: Maassa tutkimusmatkalla oleva avaruusolio myöhästyy kolleegojensa kyydistä takaisin Linnunradan taa ja jää seikkailemaan kalifornialaiseen lähiöön. Elokuva on lajityypiltään kuitenkin ennen kaikkea nuoren pojan kasvukertomus. Lähiössä äitinsä ja kahden sisaruksensa kanssa asuva kymmenvuotias Elliot löytää takapihaltaan avaruusolion, ystävystyy ja oppii kommunikoimaan tämän kanssa. Poika oppii myös kohtaamaan toiseuden ja hyväksymään sen. Koskettava elokuva kasvaa (spielbergiläisittäin hillityksi) suvaitsevaisuuden, uskollisuuden ja rakkauden ylistykseksi. Lapsinäyttelijöiden roolisuoritukset – etenkin Henry Thomasin Elliott ja 4-vuotiaan Drew Barrymoren Gertie – ovat loistavia, ja nykyteknologian ansiosta E.T.-nukke on entistä hymyilevämpi ja, jos se edes on mahdollista, hellyyttävämpi. (te)

Pisteet 1-6: MOBILE (4)