Job ja urheilufaniuden syvin olemus
TPS:n viime kevät kiekkoliigassa päättyi täydelliseen katastrofiin. Syksyllä tilanne on muuttunut vielä paljon huonommaksi. Silti vannoutunut fani uskoo, että huomenna, ensi kuussa, ensi vuonna tai ainakin joskus tulevaisuudessa asiat ovat paremmin. Miksi ihmeessä?
Selitys on yksinkertainen: oman joukkueen kannattaminen on lähempänä uskontoa kuin normaalin rajoissa pysyvää jonkin ihmisen, asian tai ilmiön arvostamista tai kannattamista. Eikä nyt puhuta mistään luterilaisesta tapauskovaisuudesta, vaan hard core -fundamentalismista, jossa usko ajaa aina kohtuullisuuden ja järjen edelle. Jos varhaiskristillinen kirkkoisä Tertullianus olisi TPS:n kannattaja, hän valaisi hengenheimolaisiinsa lujempaa uskoa toteamalla, että ”fanitan, koska se on mieletöntä”.
Fani-sanaa käytettiinkin ensimmäisen kerran amerikkalaislehdissä 1800-luvulla nimenomaan kuvaamaan amerikkalaisen jalkapallon kannattajia. Sanan taustalla on englannin fanatic-sanan lisäksi latinan fanaticus, joka tarkoittaa jumalan innoittamaa tai temppelipalvelijaa.
Lujaa uskoa ja innoitusta moni urheilufani tarvitseekin väistämättömien ja joidenkin joukkueiden kohdalla jopa loppumattomilta tuntuvien vastoinkäymisten edessä. Baseball-joukkue Boston Red Sox voitti legendaarisen Babe Ruthin johdolla kolme mestaruutta vuosina 1915-18. Seuraavana vuonna Ruth myytiin New Yorkiin ja seuraavan kerran Bostonissa juhlittiin mestaruutta 86 vuotta myöhemmin. Monien fanien mielestä syynä oli nimenomaan joukkueen rakastetun supertähden myyminen veriviholliselle ja tästä seurannut kirous.
Vaikka Boston on vuoden 2004 jälkeen voittanut mestaruuden kolmesti, niin pitkä korpivaellus tuotti omanlaistaan huumoria: fanikaupasta saa edelleen hankittua mukin tai t-paidan, joka kertoo Jobin olleen ensimmäinen Red Sox -fani. Toinen fanipaita kertoo taas, mitä tosiuskovainen ajattelee harhaoppisista ja sielun vihollisesta: ”Minulla on kaksi suosikkijoukkuetta: Boston Red Sox ja mikä tahansa joukkue, joka pelaa New York Yankeesia vastaan”.
Bostoninkin synkkä aika päättyi aikanaan, mutta joskus fani tietää itsekin, että toivoa ei ole. Tästä huolimatta hän jatkaa sinnikkäästi eteenpäin Paavalin viitoittamalla tiellä: ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii”. Moni Jokeri-fani uskoo, että kaiken loksahtaessa kohdalleen oma joukkue voisi voittaa KHL:n mestaruuden, vaikka järki kertookin, että jolleivat parhaiden venäläisjoukkueiden ylivertaiset resurssit riitä esteeksi, niin kohdattavana olisi vielä vanhatestamentillisen kokoluokan vitsaus eli liigan pahamaineinen erotuomaritoiminta.
Fanin painajaiseksi voi muodostua myös se, että omaa suosikkijoukkuetta ei voi vaihtaa (jos sinun täytyy kysyä syytä tähän, et ole urheilu-fani). Monien suomalaisten 1970-luvun lasten ja nuorten lauantaiseen tv-iltaan kuului Englannin liigan jalkapallo-ottelu ja useimmat valitsivat tuolloin elinikäisen suosikkijoukkueensa. Monelle se oli Manchester United tai Liverpool, mutta jotkut valitsivat Leedsin tai Ipswichin kaltaiset joukkueet, joiden matkassa pääsy luvattuun maahan (mestaruus tai edes paikka Valioliigassa) etenee hitaammin ja kiemuraisemmin kuin Mooseksen komennossa.
Joskus urheilun jumalat kuitenkin hymyilevät. Boston Red Sox hävisi vuonna 2012 runkosarjan otteluistaan 95, enemmän kuin 48 vuoteen. Seuraavana vuonna joukkue kokosi itsensä uskomattomalla tavalla ja marssi mestaruuteen. Jos tällainen ihme voi kohdata Bostonin, niin ei ole mitään syytä, etteikö sama voisi tapahtua Turussa. Kunhan vaan uskotaan riittävästi.
Matti Mäkelä
