Kadonneen kukan metsästäjät
Vanhempi väki muistaa vielä siirtomaatavarakaupat, joissa myytiin eksoottisia asioita kuten appelsiineja. Nykyään siirtomaa-aikoja tai ylipäänsä kolonialismia on tapana syystäkin paheksua ja toisinaan myös Suomi nähdään riistäjänä, vaikka meillä ei ihan omia siirtomaita ollutkaan.
Turussakin on silti yksi paikka, jossa – tai ehkä pikemmin jonka historiassa – kolonialismi on selkeästi nähtävissä. Se on kasvitieteellinen puutarha.
Nimittäin lähtökohtaisesti eurooppalaiset ryöstivät siirtomaista ihmisiä, ihmisten työtä sekä erilaisia mineraaleja, kultaa kernaasti jos sitä oli tarjolla. Ja tietenkin myös erilaisia artefakteja, joita on nykyään esimerkiksi British Museum täynnänsä. Mutta viimeistään 1700-luvulta lähtien yksi pieni lisäpolku tässä ryöstelyssä olivat kedon kukkaiset eli kasvit.
Ympäri maailman lähetettiin eurooppalaisia kasvinmetsästäjiä, joiden tehtävänä oli etsiä, löytää ja toimittaa kotiin eksoottisia kasveja. Piti löytää uusia syötäviä kasveja, tietenkin, mutta sen lisäksi etsittiin esimerkiksi lääkkeeksi soveltuvia kasveja. Kiinanpuun kuori on tästä ehkä kuuluisin esimerkki: kiniini toimi horkkataudin eli malarian lääkkeenä ja edesauttoi aina vain uusien löytöretkien tekemistä, kun ei tarvinnut enää koko ajan olla horkassa.
Lääkekasvien lisäksi etsittiin kasveja, joita voisi käyttää vaikkapa värjäyksessä. Toki myös puut kelpasivat. Sanaristikoiden suosikkipuu tiikki on sellainen kuten myös ebenpuu ja moni muu.
Hyötykasvien lisäksi kerättiin kaikkea mahdollista erikoista, jota sitten laitettiin kasvamaan Euroopan eri kolkkiin perustettuihin yksityisiin sekä myös kasvitieteellisiin puutarhoihin. Kuuluisin näistä lienee Lontoon Kew Garden, joka oli eräänlainen kasvibisneksen keskus. Sieltä löytyi melkein mitä tahansa ja kasvit ja siemenet myös liikkuivat sutjakasti eri harrastajien kesken.
Hyödystä silmän iloksi
Suomesta – Turustakin – lähti kasvinmetsästäjiä maailmalle, kuuluisimpana ehkä Pehr Kalm (1716-1779), joka teki pitkän reissun Pohjois-Amerikkaan Carl von Linnén lähettämänä. Kalm keräsi Ameriikasta melkoisen kasan kasveja, joita sitten yritti – yleensä huonolla menestyksellä – kasvattaa Turun vihamielisessä ilmastossa.
Kalm ja hänen ystävänsä, lääketieteen professori Johan Leche, perustivat Turkuun myös maan ensimmäisen kasvitieteellisen puutarhan. Se sijaitsi nykyisen Sibelius-museon tietämillä ja muistona siitä on suuri tammi Aurajoen rannassa, joka on tästä syystä saanut nimekseen Kalmin tammi. Kukaties Kalm on sen siihen istuttanut.
Jättilumme kukkimassa loppuvuodesta 2024. (Kuvaaja: Hanna Oksanen)
Kasvitieteellisten museoiden sekä rikkaiden miesten harrastuksen seurauksena Euroopassa ryhdyttiin kasvattamaan myös monenlaisia sellaisia tropiikin kasveja, joista ei nyt ihan suoranaista muuta hyötyä ollut kuin esteettinen ilo. Ne eivät toki menestyneet ulkosalla, mutta ainahan saattoi rakentaa kasvihuoneen eli orangerian, talvipuutarhan, jollaisia nousi sinne tänne.
Teija Alanko kertoo huonekasvien historiaa käsittelevässä Kultaköynnös ja unelma -kirjassaan, että Fagervikin kartanon orangeriassa kasvoi esimerkiksi kamelioita jo 1770-luvulla!
Tästä ei sitten enää ollutkaan pitkä matka siihen, että ajatus huonekasveista levisi vähän rahvaampiinkin pirtteihin. Eikö olisikin mukavaa, jos tuvannurkassa kasvaisi vaikkapa joku palmun tapainen? Melkein kuin olisi ympärivuotisella Tahitin-lomalla!
Huonekasvien kasvitieteellinen
Huonekasvit olivat tietenkin ensin yläluokan, sitten porvariston ja lopulta tavallisen kansan harrastus, kun viimeinen päästiin 1900-luvulle saakka. Alun alkaen sisällä – vaikka keittiössä – olleet kasvit olivat hyötyä, eli ruokaa tai maustamista varten. Pikku hiljaa siirryttiin siihen, että kasvit olivat koristeita – tosin tuoksu oli myös pitkään tärkeä pointti, kuten Alanko kirjassaan huomauttaa.
Suomessa 1800-luvulla muotikasvi oli oleanteri, 1900-luvulle tultaessa sellainen oli jo pihtiputaan mummonkin ikkunalaudalla. Se tuoksui hyvältä ja kukki pitkään. Nykyäänkin suosittu peikonlehti puolestaan on ollut huoneiden vakiovaruste 1800-luvulta saakka. Se voi muuten – yleensä tosin vain luonnossa – tuottaa hedelmiä, jotka maistuivat kuulemma ananakselta ja banaanilta. Palmut noin ylisummaan olivat suosittuja 1800-luvun loppupuolelta saakka. Hyvän kuvan asiasta saa katselemalla Agatha Christie -filmatisointeja, joissa palmut huojuvat säätyläisten kartanoissa.
Kun Suomessa sitten ihmiset muuttivat 1900-luvun mittaan yhä enemmän kaupunkeihin ja asuivat alati ahtaammin, palmuista luovuttiin, sillä ne vievät paljon tilaa. Mutta tilalle tuli sitten muita eksoottisia kasveja, jollaisia ei Suomen metsästä löydä.
Nykyisessä Turun kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa on noin 5000 erilaista kasvia ja sen kasvihuoneissa kukoistaa ympärivuotinen tropiikki (vielä hetken, sillä ensi kesänä siellä alkaa suuri remontti). Kasvihuoneiden viidakossa kasvaa myös paljon sellaisia kasveja, joita löytyy olohuoneista, mutta optimaalisissa olosuhteissa ne vain kasvavat paljon suuremmiksi kuin se on oma jukkapalmu.
Kevätkeskiviikkoisin niitä, sekä monia muita kasveja, pääsee ihailemaan ihan opastetusti!
Teksti: Roope Lipasti
Kuvat: Hanna Oksanen. Copyright: Turun yliopisto
• Kasvitieteellisen puutarhan keskiviikkokierrokset klo 17–18:
4.3. ja 11.3 Huonekasvien huumaa – oppaana Linda Engström
6.5. Olohuoneen kasvit viidakossa – oppaana Jere Kallio
Lue lisää Kasvitieteellisen puutarhan sivuilta
