valkoinen joulu
Vaikka L.A. Confidentialista Oscarin saaneen Curtis Hansonin ohjaama elokuva 8
Mile ei varsinainen elämäkertaelokuva olekaan, tarinalla on läheisiä
yhtymäkohtia pääosaa esittävän rapartisti Eminemin elämään. Mutta toisin kuin
meillä Suomessa on tapana, Amerikassa elokuvaan johtaneen elämän elänyt henkilö
hyötynee itsekin hommasta.
USA:n autopääkaupunkiin Detroitiin ja
vuoteen 1995 sijoittuva totinen nuorisoelokuva on sinänsä yllätyksetön tarina
hanttihommia tekevästä, kurjista kotioloista tulevasta Jimmy Smith Juniorista
(Eminem), joka haluaa tehdä musiikkia. Verbaalisesti lahjakasta mutta
vääränväristä poikaa ei mustiin rap-piireihin kuitenkaan ainakaan avosylin oteta
vastaan. Eminemin myöhempien vaiheiden takia tarinan yllä leijuu väistämättä
tietty sadunomaisuus, mutta opetus tulee selväksi. Paskasta ei pääse pois kuin
yrittämällä.
Palkintogaaloissa ja muissa mediasirkuksissa hulluna
uhoava ja päätään aukova Eminem on yllättäen ainakin itsensä esittäjänä
hämmästyttävän hyvä. Etten peräti herkäksi luonnehtisi. Elokuvan musiikki on
myös Eminemin käsialaa. Miellyttävällä tavalla se kuitenkin edustaa enemmänkin
vuotta 1995 kuin miehen omaa tuotantoa. Elokuvan kääntänyt suomalainen paleface,
Karri Miettinen on joutunut ikiaikaisen ongelman eteen. Pieneen tilaan
ahdettuina ja suomennettuina biisien sanat nyt vaan menettävät osan sekä
tehostaan että merkityksistään. (ae) MOBILE (5/6)Linkkejä:
Paras musiikki (laulu) -Oscar 2003:
* Eminem: 8 Mile -Soundtrack (CDON.com)