Piirros: Ulriikka Lipasti


26.02.2010 | Kevätlehti - Liisa Lundell

Kartalla on aina kevät

Turussa on valtava määrä katuja, jotka kuvaavat osuvasti kaupungin kevättä – Kaljakujasta Kastehelmenpolkuun. Nimet ovat monesti pitkään harkittuja mutta tuulesta temmattuja.

Ylimaariassa on suuri rypäs katuja, jotka ovat turkulaisista kaduista selkeimmin kevätaiheisia. Kevätihmiset voivat muuttaa Keväänkorvankadulle, Päiväntasaukselle tai Aprillikadulle. Saman seudun Midsommarvägen on tietysti käännetty Mittumaarintieksi.

Varissuon sydämessä kulkee runolliselta kuulostava Päivännousevanpolku. Kävelijä saa kyllä olla aika tarkkasilmäinen, jos hän haluaa nähdä päivän nousevan tuolla kadulla, sillä kerrostalot kohoavat korkeuksiin polun molemmilla puolilla. Hirvensalon herkät kadut Aamunkoitonkatu ja Auringonkehrä saattavat houkutella paikalle aamuihmisiä.

Kevään luonto on inspiroinut päättäjiä monissa nimissä. Kasvit ovat sangen suosittuja. Turussa voi jolkotella muun muassa pitkin Apila-, Koivu- tai Leinikkikatua. Päivänkakkarankuja tai Kukkalehdonkuja kuulostavat melkein satukirjasta napatulta. Mansikkatie taas lienee lupaus kesästä. Myös keväisille ötököille on omistettu omia raitteja. Turun kartalla risteilevät niin Heinäsirkan-, Kimalaisen- kuin Leppäkertunkadut.

Keväisistä siivekkäistä on edustettu peippo Peipposenkujalla ja pääskyt monilla Pääskyvuoren kaduilla. Innokkaat lintubongarit voivat muuttaa Räystäspääskylle, Tervapääskylle, Törmäpääskylle tai Haarapääskylle. Karu totuus kuitenkin on, että Pääskyvuori ei ole järin tunnettu pääskyistään. Kevät tuskin tulee yhtään nopeammin Keväänkorvankadulle kuin muualle Turkuun. Kulttuurihistoroitsija ja Turun nimistötoimikunnan jäsen Hannu Laaksonen toteaa, ettei monilla lähiöiden kadunnimillä ole juuri todenperää. Saman alueen kadut vain yritetään nimetä kohtuullisen yhteneväisesti.
– Nimiä pohditaan kyllä yleensä hyvin pitkään.
Turun kaupungin nimistötoimikunnalla on pitkät perinteet. Se on kokoontunut vuodesta 1890 lähtien ja on siten vanhin toimikunta.

Kaunistelematon vuodenaika

Vaikka unohdettaisiin hetkeksi auringonsäteet, kukat ja mehiläiset, Turun katuvalikoimasta huokuu aito kaupunkikevät. Kuralankaarre kuvaa kevättä melko realistisesti. Kaljakuja ja Kuohukuja viittaavat selvästi orastavaan lämpölampputerassikauteen ja letkeään vappuun. Viruskuja enteilee H1N1-epidemian uutta aaltoa.
Todella negatiivisia kadunnimiä on kuitenkin vaikea löytää.
– Paikkoja nimetään mieluummin positiiviseksi tai neutraaliksi. Liian synkistä nimistä tulee vastalauseita, Laaksonen kertoo.

Kevättä vihoksuvat voivat tuntea olonsa kotoisammaksi jouluun liittyvillä kaduilla: Adventtikujalla, Betleheminkadulla ja Tonttumäenkadulla. Puolukkatie voi olla marjastajien mieleen. Jos uskaltautuu poistua Turusta, läheisissä kunnissa pääsee keväästä kunnolla eroon. Nousiaisissa on Talvitie, Länsi-Turunmaalla Tuulenpuuska ja Kaarinassa Lumikatu. Kaarinassa tosin riittää valinnanvaraa myös kevätihmisille. Kesämäen kylästä voi bongata Kevätmäentien, Kevätkesäntien, Kevätkujan ja Keskikesäntien.

Liisa Lundell

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti