Argentiinalaista psykologista trilleriä on verrattu Hitchcockin ja Almodovarin töihin. Kuvassa Ricardo Darín.


23.04.2010 | Elokuva

Katseeseen kätketty

Argentiinalainen Benjamín Espósito on juuri eläkkeelle jäänyt rikosoikeuden asianajaja. Hänellä on nyt aikaa, hän päättää kirjoittaa romaanin. Aihettakaan ei tarvitse keksiä, sellainen löytyy hänen omasta menneisyydestään. Tapaus joka on leimannut hänen koko sen jälkeistä elämäänsä.

Vuonna 1974 Espósito sai hoitaakseen nuoren, kauniin naisen murhan. Hän samaistuu uhrin leskeen, juttu muuttuu henkilökohtaiseksi.

Eikä 1970-luvun alun Argentiina ole mikään kiva paikka. Sekasortoa, väkivaltaa, vihaa ja kostoa. Poliisilaitos ja oikeusjärjestelmä ei toimi.

Psykologista trilleriä on verrattu Hitchcockin ja Almodovarin töihin. Juan José Campanellan ohjaama Katseeseen kätketty voitti aiemmin tänä vuonna parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin. (tj)

Katseeseen kätketty, ensi-ilta perjantaina 23. huhtikuuta – Kinopalatsi 9.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti