1970-luvun lopun peruskorjauksessa Turun kauppahallissa otettiin iso askel siihen suuntaan, mitä halli on nykyään: kahvila- ja ruokakulttuurin mekka.


16.02.2024 | Kevätlehti - Roope Lipasti

Kauppahallissa on jopa juostu kilpaa

Kauppahalli kuuluu niihin turkulaisiin rakennuksiin, jotka haluttiin 1960-luvulla purkaa, mutta joka kuitenkin säilyi. Hyvä niin. Vuonna 1896 valmistunut sisätori elää ja voi hyvin.

Kauppahallin tarina alkaa jo 1870-luvun lopulta, jolloin ryhdyttiin pohtimaan, että tarttis Turkkuunki saara oikein Kauppahalli. Se johtui ennen kaikkea siitä, että torilla meininki oli perin sekasortoista ja ”tavarankäsittely siivotonta”. Keskustassa oli runsaasti hevosliikennettä, joka osaltaan aiheutti elintarvikkeiden ylle pöly- ja kärpäspilviä. Ihmekö siis, jos haluttiin saada elintarvikemyynti siististi sisätiloihin.

Alun perin hallia ehdotettiin Taidemuseonmäkeen Aurakadun ja Puolalankadun väliseen kortteliin. Mutta kuten Turussa aina, asiaa pohtinut komitea kaffetteli ensin yksitoista vuotta eikä saanut päätöstä tehtyä, ja kun sitten sai, paikkakin vaihtui (tämä oli epäilemättä vain hyvä asia). Sinä aikana muut menivät ohi ja Helsinki sai oman kauppahallinsa jo vuonna 1889. Kustannuksetkin kohosivat, kuinka muuten.
*
Joka tapauksessa suunniteltiin halli, johon tuli peräti 154 myyntipaikkaa sekä lämpöjohto, koska muuten kauppiaat lämmittelisivät omilla hiilipannuillaan, mikä pilaisi hallin ilman. Sähkövalon kaltaisiin höpsötyksiin ei sentään lähdetty ennen kuin vasta 1932, sitä ennen valaistiin kaasulla.

Kun toiminta alkoi, kaikki muu elintarvikemyynti, paitsi suolakala (koska se haisi niin himputisti), piti siirtää halliin Aleksanterintorilta eli nykyiseltä Kauppatorilta.

Muita kaloja oli sitten sitäkin enemmän, vesijohto vedettiin vuonna 1905, mikä mahdollisti oikein elävien kalojen altaat. Mainittakoon, että legendaarinen kalaliike S Wallin on toiminut hallissa alusta saakka!

1960-luvulla suunniteltiin jopa Kauppahallin purkamista. Se synnytti Turussa suuren kansanliikkeen. Nykyisin Kauppahalli kuuluu ylimpään suojeluluokkaan. (Kuva: kauppahalli.fi)

Hallin liha- ja makkaramyyjät puolestaan velvoitettiin pitämään valkoista pestävää pukua. Siinä kun näkyisi nopeasti, ellei huolehdittu hygieniasta. Edelleen toki oli ok antaa asiakkaan omin käsin tunnustella lihan laatua – kädet sai pyyhkiä liiketilan vieressä riippuneeseen pyyhkeeseen.
*
Alun perin järjestyksestä hallissa vastasivat hallivahdit, jotka asuivat kummassakin päässä olevassa hallivahdin asunnossa. Ensimmäinen hallivahti Konstantin Wanne oli kuulemma taitava viulisti, jokapäiväisen puolentoista tunnin siivoustauon aikana hän soitti, ja tiettävästi käytävillä tanssittiin polkkaa ja masurkkaa.

Urheiluhallistakin halli on käynyt. Sen käytävät sopivat nimittäin mainiosti pikajuoksuun. Vuonna 1901 Suomen lyseolaisten urheilijoiden Turun osasto juoksi hallissa ”Skandinavian rekordin” 4 x 100 m:n juoksussa aikaan 48,01 sekuntia. Kyseessä oli vastine: Tampereella oli aiemmin tehty vastaava tempaus aikaan 49,50.
*
1950-luvulla huomattiin, että hallista puuttuivat kunnolliset jäähdytys- ja varastotilat. Asian korjaamiseksi ryhdyttiin välittömiin ja rivakoihin toimenpiteisiin, joista ensimmäinen oli pohtia parikymmentä vuotta ensimmäistä toimenpidettä.

Vuonna 1976 oltiin niin pitkällä, että kaivettiin vasarat esiin. Peruskorjaus valmistui 1978. Ulkoa remonttia ei huomannut, mutta sisältä paikka laitettiin koko lailla uusiksi. Suurin muutos oli, että myyntipaikkojen määrä puolittui, kun tarvittiin enemmän tilaa – pesualtaat ja kylmiöt olivat tulleet turkulaiseen mielenmaisemaan jäädäkseen.

Tuolloin otettiin myös iso askel siihen suuntaan, mitä halli on nykyään, eli kahvila- ja ruokakulttuurin mekka: rakennuksen keskivaiheille valmistui nimittäin kuuden myyntitontin suuruinen kahvio.

Aiemmin moista ei ollut ollut lainkaan, joskin kaupungin toimesta avattiin 1900-luvun alussa kahvikeittiö, joka palveli myyjiä. Tämä puolestaan oli vastaus sellaiselle villille yritteliäisyydelle, kun kahvimummut olivat aiemmin rahdanneet omia kaffepannujaan halliin ja myyneet kauppiaille niistä suoraan tätä ihanaa ainetta – ilman lupaa. Tämä bisnes taas perustui siihen, että kauppiaat eivät saaneet poistua myyntipaikaltaan (esimerkiksi hakemaan muualta kahvia) kun paikka oli auki.
*
1970-luvun rempan peruina syntyi myös nykyinen hallin viereinen parkkipaikka. Siinä oli aiemmin kaupungin lihantarkastamo ja sen siirryttyä muualle lihakauppiaiden varasto- ja käsittelytiloja, joissa muun muassa paloiteltiin ruhoja. Puretun rakennuksen tilalle rakennettiin sivummalle uusi huoltorakennus.

Hallissa on hyvin nähtävillä alkuperäisiä rakenteita, esimerkiksi kaikki kattorakenteet sekä käytäväseinustojen puuosat.

Tavallaan hallin ympärys kyllä toimi parkkipaikkana jo aiemmin, sillä pihalla saattoi olla tungokseen asti asiakkaiden hevosia. Muitakin luontokappaleita oli aina sotien päättymiseen saakka: häkkivarastossa säilytettiin kanoja, ankkoja ja hanhia, joiden kaakatus häiritsi lähialueiden asukkaita niin, että he valittivat asiasta.
*
Vuonna 2012 Kauppahallia remontoitiin jälleen ja syntyi nykyinen Ravintolamaailma, joka laajentaa hallin konseptia nimensä mukaisesti syömiseen. Hallista onkin tullut hyvin suosittu lounaspaikka, tällä hetkellä siellä on 16 ravintolaa. Myös halukkaita uusia ravintolayrittäjiä olisi runsaasti. Asiakaspaikkojen lisäys on hankalaa rajoitetun tilan vuoksi, mutta tulevassa peruskorjaushankkeessa toiveena on löytää ratkaisu siihenkin.

Vuoden 2026 alussa hallia remontoidaan nimittäin jälleen ja samalla korttelia kehitetään, eli nykyinen parkkipaikka saa häädön, ja tilalle tulee mm. uusi, ”visionäärinen” rakennus. Millainen se on jää nähtäväksi, mutta se lienee varmaa, ettei siellä paloitella ruhoja niin kuin sen edeltäjässä.

Roope Lipasti

Turun Kauppahalli avoinna ma-pe klo 8-18 ja la klo 8-16.
www.kauppahalli.fi

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti