Jarkko Nieminen.
31.08.2012 | Syyslehti - Kaupungin kosketus

Kaupungin kosketus – Jarkko Nieminen

Jarkko Niemisen Turussa tuttuja ovat urheilupaikat, Maskussa sen sijaan ojanpohjatkin.

Impivaaran tenniskeskus
– Impivaara on tietysti se ykkönen – tai nykyäänhän se on Jarkko Nieminen Areena, mikä osaltaan kertoo siitä kuinka tärkeä se on minulle ollut. Liityin seuraan seitsemänvuotiaana ja edustan edelleen ylpeänä TVS:ää. Se oli pitkään toinen koti minulle, siellä oli paljon kavereita ja kiva ilmapiiri. Pelaamisen lisäksi Impparissa tuli yleensä tehtyä läksytkin.

Urheilupuisto
– Sielläkin tärkeimpänä tenniskentät. Kesällä treenattiin aina Urheilupuistossa. Mutta sehän on miljöönäkin tosi hieno. Kun tuli ikää ja ryhdyttiin tekemään lihastreeniä, niitä tehtiin siinä urheilukentällä. Mäissä juostiin ja tietenkin pururadalla. Toisinaan käytiin pelaamassa koripalloa.

Aurajoen urheilulukio
– Kävin sen neljässä vuodessa ja olen edelleen ylpeä siitä saavutuksesta, että pystyin niinkin hyvin yhdistämään koulun ja pelaamisen. Koulukin jousti kiitettävästi. Vaikkei ehkä uskoisi, kouluaikani oli lopulta aika tavallista. Kivaakin aikaa se oli: kehityin urheilijana paljon ja tykkäsin koulusta.

Kupittaan puisto
– Siellä kävin lähinnä urheiluhallissa, koska siellä oli punttisali, mitä Impparissa ei siihen aikaan ollut. Siellä saattoi myös juosta radalla ja koulu oli lähellä, joten ehti hyvin tunneille.

Jokiranta
Kun ajattelee Turkua ja kesää, ei voi ohittaa jokirantaa. Nykyään niinä harvoina hetkinä kun on aikaa piipahtaa kaupungissa, ranta on se paikka, jossa tekee mieli kävellä ja vaikka piipahtaa jokilaivalla – jäätelöllä. Mutta jokirantakin liittyy urheiluun: kun tuli oltua nuorempana niin paljon Urheilupuistossa, tuli kuljettua yleensä jokirannan kautta. Siitä on jäänyt hyvät fiilikset ja muistot. Se missä me kavereiden kanssa vapaa-aikaamme vietimme, liittyy kaikesta huolimatta enemmän Maskuun.

Masku
Koti on tärkein paikka, mutta Masku oli siihen aikaan niin pieni – nykyään se on kuntaliitosten jälkeen suurempi – että se tuli koluttua aika tarkkaan jokaista ojaa myöten. Minulla oli sillä lailla aktiivinen lapsuus, että kavereiden kanssa liikuimme paljon, pelasimme pihapelejä, juoksimme metsissä. Olen myöhemmin ajatellut, että siinä tuli samalla puolivahingossa luotua hyvä pohja myöhemmälle. Olen säästynyt aika lailla loukkaantumisilta, varmaan siinä joku yhteys metsissä juoksemiseen on.

Maskun ala-aste
Ensimmäinen koulu on tietenkin tärkeä. Yläkoulun kävinkin sitten Nousiaisissa, kun Maskussa ei sellaista ollut. Ensimmäisen kerran kisasin tenniksessä seitsemänvuotiaana SM-kisoissa, ja sen jälkeen viikonloput melkein menivätkin kisamatkoilla, joskus viikotkin. Koulut ymmärsivät aika hyvin ja olivat joustavia.

Maskun tenniskentät
Kotini lähelle rakennettiin ensimmäinen massakenttä kun olin ehkä viiden vanha. Sitten sinne tuli pari lisääkin. Usein minulle tuli kavereita kesällä kylään ja vain pelasimme koko päivän. Välillä käytiin kaupassa ja syömässä ja jatkettiin taas. Ne nimettiinkin Jarkko Nieminen –kentiksi vähän myöhemmin. Siellä oli myös lyöntiseinä, jota käytin paljon. Jos löi yli, pallo lensi veteen. Aina me myös leikkimielisesti kilpailimme, ja siinä kilpailussa vain se oli tärkeää, että voittaa.

Turun lentokenttä
Lentokentän lisäksi myös bussi- ja juna-asema ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäinen ulkomaanreissu oli kymmenvuotiaana Ruotsiin. Siitä muutaman vuoden päästä lensin ensimmäistä kertaa vähän kauemmas Eurooppaan. Ryhdyin kisaamaan ja matkustamaan sen verran nuorena, etten koskaan itse asiassa ehtinyt asua Turussa lainkaan. Nykyään kotini on Helsingin Punavuoressa, vaikka todellisuudessa kyllä asun lähinnä hotellihuoneissa.

Haastattelu: Roope Lipasti

Kaupungin kosketus -sarjassa ihmiset kertovat itseensä liittyvistä paikoista Turun alueella.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti