kuka elokuvan tekee?
Sex Is Comedy -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Catherine Breillat (Romance
X, Sisarelleni) on todennut tehneensä tämän elokuvan elokuvan tekemisestä mm.
siksi, että hänen mielestään Näin tehtiin -dokumentit ovat tylsiä. Sitä
Breillatin yhden seksikohtauksen kuvaamisesta kertova elokuva ei ole.
Joku voi väittää, että elokuvaa tekevien ihmisten välisiin suhteisiin ja
heidän rooleihinsa kuvauspaikalla paneutuva elokuva ei varsinaisesti kerro
elokuvan tekemisestä, mutta elokuvan ja ylipäänsä taiteen tekemiseen liittyy
etenkin ohjaajan osalta silkkojen teknisten ja orgaanisten ainesten lisäksi
äärettömän paljon psykologisia ja muita henkisiä seikkoja, joita Breillatin
elokuva osuvasti kuvaa.
Anne Parillaud (mm. Bessonin Nikita) on pätevä
elokuvaohjaajana, jonka pitää muiden pystyssä pysymisen lisäksi yrittää hoitaa
vielä oma työnsäkin. Ashley Wanninger puolestaan on loistava pakottomasti
näyttelevänä Apulaisohjaajana. (ae)
MOBIle
(</FONT4/6)
Linkkejä: