Kenkiinsätuijottajat
Shoegaze oli yksi 1980- ja 90-lukujen vaihteen suuria kitarapopvillityksiä Euroopassa ja ehkä hieman yllättäenkin tyylin jäljet kuuluvat siellä täällä vielä nykypäivänkin musiikkitarjonnassa. Jesus And Mary Chainin, Riden, Slowdiven ja muiden poppisjumittajien pioneerityö ei siis ole mennyt hukkaan.
Alan ykkösbändi Suomessa, turkulais-helsinkiläinen The New Tigers ammentaa alan perusbändeiltä näkyvästi, mutta kuulostaa silti kuin ihmeen kaupalla omalta itseltään. Ehkä syy omaan soundiin löytyy vaikutelistan venymisestä kenkiinsätuijottelijoiden ilmeisimmän klaanin ulkopuolelle. Harjaantuneet korvat höröllä bändistä voi kuulla selviä sympatioita vaikkapa Beach Boysien suuntaan.
Klubin kotikentällä Tiikereiden keikka on alkuvuoden ykköstapauksia. Bändi soi kuin unelma, yllättää itsensäkin livenä ja mikä parasta, debyyttilevy on vain parantunut ajan myötä. Tämä on elävää turkulaista kulttuuria, joka on olemassa kulttuuripääkaupunkivuosista huolimatta. (jn)
The New Tigers, Klubi perjantaina 10. helmikuuta.