Kilpikonnat keski-ikäistyvät

Turtlesit tulevat taas, mutta nyt keski-ikäisinä. Huumoria, musiikkiteatteria ja unen logiikkaa on odotettavissa kun ninjakilpikonniksi identifioituvat varhaiskeski-ikäiset miehet elävät lapsuuttaan uudestaan Tehdas Teatterin esityksessä.

– No joo, näyttelijämme ovat kaikki miehiä, mutta pikemmin esitys on ukkeliteatteria, nauraa ohjaaja Jukka Kittilä. Ukkeleilla viitataan tässä ennen kaikkea Turtles-muovifiguureihin, joilla pikkupojat – poikia ne varmaan useimmiten olivat – tapasivat aikoinaan leikkiä.

Valmistumassa on teatteriesitys ”Keski-ikäiset mutanttininjakilpikonnat”. Kyllä, kuulitte oikein. Aikaa on siis vierähtänyt muutama vuosikymmen ja teini-ikäisistä Donatellosta, Raphaelista, Michelangelosta ja Leonardosta on tullut keski-ikäisiä.

Niille jotka ovat liian vanhoja tai nuoria selvennettäköön, että 80-luvulla alkunsa saanut saaga neljästä kilpikonnasta, jotka joutuvat tekemisiin mutanttimönjän kanssa, kasvavat ihmismittoihin ja saavat eräältä viemäreissä asuvalta rotalta ninjakoulutuksen, oli varsin suuri ilmiö populaarikulttuurissa niihin aikoihin – vaikkei äkkiseltään uskoisi.

Ja kyllä:

– Nyt kun kuulee tuon nimen ”teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat”, niin onhan se vähän hämmästyttävää, että silloin pikkupoikana siinä ei nähnyt mitään kummallista, Kittilä tunnustaa.

Kilppari vai ihminen?

Turtlesit – tai kilpparit – joka tapauksessa ovat tärkeä osa niin Kittilän kuin esityksen näyttelijöidenkin lapsuutta – he kaikki ovat suurin piirtein samaa ikäluokkaa, 80-luvun alussa syntyneitä. Mukana ovat Akseli Hannula, Thomas Dellinger, Harri Ahola ja Arttu Aarnio, joka vastaa myös äänisuunnittelusta. Valoista puolestaan on vastuussa Jarkko Forsman.

– Turtlesit ovat meille kaikille yksi niistä lapsuuden jutuista, jotka ovat säilyneet. Edelleen ymmärrämme näiden hahmojen kohdalla, mistä se kiintymys oikein tulee. Se on sellainen kumppanuus ja huolenpito, joka niissä oli ja joka resonoi meissä edelleen, Kittilä miettii.

Akseli Hannula alias Leonardo on samoilla linjoilla:  

– Turtleseissa viehättää niiden kirkasotsaisuus, kaikkivoipaisuus ja usko omiin mahdollisuuksiin – sehän on asia joka tässä keski-ikäistyessä katoaa pikku hiljaa. Kaipa tämä esityskin on sellaista leikin idealisointia ja sankaruuden kaipuuta. Keski-iässä kun voi käydä niin että kadottaa sen leikin.

Jukka Kittilä on vastuussa tarinan käsikirjoituksesta – tai sen rungosta, sillä työryhmänä on sitä sitten kehitetty eteenpäin:

– Tämä on leikkisä, ei turhan arkirealistinen esitys, joka kulkee leikin ja unen logiikalla. On meillä tässä toki juonikin, mutta se on improvisaation ja kokeilujen myötä muutostilassa, katsotaan millaiseksi se mutatoituu. Meidän hahmomme ovat ukkeleita, jotka aikoinaan kiintyivät kilppareihin ja identifioituvat niihin edelleen niin, etteivät aina oikein tiedä, ovatko kilppareita vain ihmisiä. Tai toisin: jos ei oikein ihmisenä ole onnistunut keski-ikään mennessä, niin voisiko palata kilppariksi?

Kuusamon ninjakerho

Miksi sitten oudot kilpikonnahahmot ovat niin vieneet miesten sydämen?

– Vaikea sanoa, ehkä se oli vain tehokasta markkinointia. Mutta ovathan ne kiinnostavia ja monipuolisia, niillä on kaikenlaisia hienoja aseita ja lisäksi vastakkainasettelut ovat selkeitä. Se kaikki on leikkiä varten oikein hyvä lähtökohta, Thomas Dellinger miettii.

– Simppeliys on varmasti yksi juttu. Ja tietenkin, että ne ovat ninjoja – asiat saadaan käsiteltyä helposti kun vedetään vaan pahoja pataan! Siskon barbeilla ja HeManilla hoidettiin seksuaalikasvatus, mutta Turtlesien kanssa leikki karkasi ihan oikeaan maailmaan – meillä oli ninjakerhokin Kuusamossa. Oli myös ninja-aseita, heittotähtiä ja muita, Hannula nauraa.

– Minä taas opin piirtämään Turtlesien avulla. Se on iso osa minun lapsuuttani, kertoo Harri Ahola

– Minulla puolestaan oli puuseppäsukulainen joka teki meille tosi hienot Turtlesien aseet puusta ja niillä sitten vedettiin styroxlevyjä paskaksi, kertoo Arttu Aarnio.

Ohjaaja Kittilällä ei ole selkeää muistikuvaa mistä oma innostus lähti, ehkä telkkarin piirretystä tai kukaties leffasta tai kenties sarjiksista. Yksi asia on kuitenkin selvää:  

– Tämä on sellainen sukupolvikokemus. Vai pitäisikö sanoa sukupolvijämähdys?

Teksti ja kuva: Roope Lipasti

Keski-ikäiset mutanttininjakilpikonnat Tehdas Teatterissa (Manilla) – ensi-ilta 7.12.