Kunnian tähteet
Sic transit gloria mundi, pohtivat roomalaiset maallisen kunnian katoavaisuutta tietämättä lausahduksen osuvan heilläkin omaan nilkkaan ja barbaarien kulkevan omistajan elkein ikuisen kaupungin kaduilla. Saman ovat saaneet tänäkin vuonna todeta niin mestaruuskrapulaiset TPS:n kiekkoilijat kuin Pohjois-Afrikan diktaattoritkin.
Kunnian kukkuloilta katuojaan suistuneita tuskin lohduttaa tieto, että näin se vaan aina menee. Tyylilajeja on tosin erilaisia. Ajatellaan vaikkapa 1900-luvun mahtavia eurooppalaisia diktaattoreja. Adolf Hitleriltä meni 12 vuotta tipahtaa Nurnbergin puoluejuhlien palvotusta puolijumalasta pienessä bunkkerissaan vikiseväksi pelokkaaksi rotaksi, jonka ainoat ulospääsytiet olivat luoti ja myrkkykapseli. Esimerkiksi Leninin tuuri oli parempi, sillä hänelle kunnian kukko lakkasi laulamasta vasta paljon kuoleman jälkeen. Suomessakin vielä 1980-luvulla monet uskoivat propagandistiseen kuvaan kiltistä ja humaanista Lenin-sedästä (inhimillisin kaikista ihmisistä neuvostodoktriinin mukaan), joka olisi pitempään eläessään estänyt neuvostososialismin luisumisen terrorin ja joukkomurhien tielle. Nykyään tietysti tiedetään Leninin olleen terroristi-isoveljensä teloituksen henkisesti vammauttama kylmäverinen sosiopaatti, jolle vallankumousta ei ollut ilman täysimittaista terroria. Tämä on tosin laiha lohtu, sillä jo valokuvista näkee mausoleumissaan makaavan Leninin myhäilevän ilmeen viestivän, että vuosikymmeniä kuoleman jälkeen menetetty maine ei voisi vähempää kiinnostaa.
Myös siinä mielessä Leninin ja hänen seuraajiensa onni on ollut satumainen, että kommunismi mielletään erityisesti länsimaissa useimmiten jossakin mielessä hassuksi ja humoristiseksi, vaikka esimerkiksi itäeurooppalaisia vitsi ei ole juuri naurattanut. Tässä aiheesta vakava fakta: Leninin balsamoitua ruumista on Moskovassa käynyt katsomassa yli sata miljoonaa ihmistä; vain hiukan useampi kuin on arvioitu olleen kommunismin uhrien globaali määrä 1900-luvulla.
Vielä lohduttavampaa palvonnan kohteille on tietysti, että harvoin se kunnia ihan tykkänään katoaa. Tätä varten ovat niin sanotut tosiuskovaiset. Joillekin Lenin, Mao, Stalin ja Hitler ovat edelleen erheistään huolimatta aivan täysipäisiä ja kunnioitettavia valtiomiehiä. Ja onhan Amerikassakin tiettävästi niitä, joiden mielestä George W. Bush oli ihan mitat täyttävä presidentti. Tämä siitä huolimatta, että jo ensimmäisen kauden jälkeen jopa konservatiivinen The Economist -lehti kutsui Bushia ”kylähulluksi, josta tuli texasilainen Hitler”.
Pääsääntö on kuitenkin se, että aina kun kaikki näyttäisi olevan täältä ikuisuuteen paketissa ja järjestyksessä, niin koko homma alkaa väistämättä rapautua ja levitä käsiin. Tämä koskee kaikkea kaikkivoipaista valtioista suurmiehiin ja jumaliin. Ja kaiken taustalla on suurempi järjestys nimeltä fysiikka. Termodynamiikan toinen pääsääntö nimittäin sanoo, että maailmankaikkeudessa kaikki kulkee jatkuvasti kohti suurempaa epäjärjestystä.
Niin se käy.
Matti Mäkelä
