Kysy kesämuodista – Mobilen päivystävä dosentti vastaa
Mikäli jotakin tavaraa tuotetaan nopeammin kuin kuluttajat ehtivät käyttää vanhaa, markkinat alkavat vaikuttaa taloudellisen kehityksen jarrulta. Ratkaisun tarjoaa muodin mekanismi.
Muoti perustuu ristiriidoille.
Näyttäessään suuntaa muoti yksinkertaistaa ihmisten elämää, mutta tuottaessaan uusia pieniä eroja, se myös mutkistaa sitä. Muoti esittää tarkkoja sääntöjä, mutta jatkuva muodikkuus edellyttää sääntöjen kumoamista. Muoti velvoittaa meitä seuraamaan itseään ja sitten unohtamaan sen. Muotia on aina saatavilla, mutta muoti on luoksepääsemätöntä. Siksi muoti herättää monia kysymyksiä. Vastaukset löydät vain Mobilesta.
Meiltä kysytään: Mitä tekemistä vaatemuodilla on muotivaatteiden kanssa?
Me vastaamme: Ei juuri mitään.
Muoti on ajatus, aineeton idea. Ostoskeskuksen asiakas voi hetken kuvitella olevansa ajanmukainen, muodikas, mutta itse muoti on se, mikä näkyy ainoastaan mannermaisten muotitapahtumien näytöksissä, televisiossa ja tunnettujen muotilehtien sivuilla. Koska muoti ei ole käsin kosketeltavaa, se on myös tavoittamatonta: kaupassa ei koskaan ole juuri sitä, mitä sinä haluaisit.
Kurjuus on seurausta välttämättömän menetyksestä. Yltäkylläisyydessä kurjuus väistyy. Sen tilalle tulee halujen tyydyttämättömyyttä seuraava levottomuus ja syyllisyys. Muodin mekanismi tunnustaa tämän. Muoti on kätkettyä tietoisuutta siitä, että välitön ja aineellinen tuottavat pettymyksen.
Siksi muodin orjan työ ei ole koskaan tehty.
Meiltä kysytään: Lisääkö muoti ihmisten henkilökohtaisia vapauksia, vai vähentääkö se niitä?
Me vastaamme: Ei kumpaakaan.
Muodin vaikutusvalta perustuu kuluttajan kehittyneeseen makuun sekä yleiseen makustandardiin. Maku ei kuitenkaan ole arvostelma tai perustelu. Se on tunne, joka haluaa tulla ymmärretyksi välittömästi ja ilman järkisyitä.
Perinteisen käsityksen mukaan maku viittaa henkilökohtaisiin mieltymyksiin, ja siksi se on luonteeltaan yksityistä. Toisaalta hyvä maku kuvitellaan itsestään selväksi tai ainakin sosiaalisesti sitovaksi. Ihanteellisessa tapauksessa kaikkien tulisi siis noudattaa hyvää makua.
Se on ehdoton sääntö, jonka sisältöjä voidaan viestiä, mutta jota ei voi silti määrittää tyhjentävästi. Aina tehdessämme jonkin kauneutta koskevan arvostelman, me vetoamme yhteisölliseen tunteeseen ja makua koskeviin odotuksiin.
Muodin valtiomuotoa voitaisiinkin verrata siihen, mitä ranskalainen yhteiskuntafilosofi Alexis de Tocqueville kirjoitti yleisen mielipiteen sitovuudesta jo yli sataviisikymmentä vuotta sitten: sen ei tarvitse pakottaa ketään, pelkkä vakuuttaminen riittää.
Meiltä kysytään: Onko muoti oikeaa taidetta vai markkinoiden luoma kuvitelma, jonka kaupallisuutta pitäisi paheksua?
Me vastaamme: Riippuu siitä, mitä sanalla ”on” tarkoitetaan.
René Descartes lumoutui lähes 400 vuotta sitten kaikenkattavan erehdyksen mahdollisuudesta. Metafyysisissä mietiskelyissään (1641) hän kirjoitti aistihavainnoista ja aistiharhoista ja huomasi, että jopa usko oman ruumiin toimintaan ja olemassaoloon voi olla virheellinen. Mikään itse uskomuksessa ei erota sitä mielisairaan pakkomielteestä tai unen houreesta. Milloinkaan ei voi todistaa, että olematon on olemassa, sanoi Parmenides. Tai todistaa, että olevakaan on, säikähti Descartes.
Sittemmin filosofit ovat päivitelleet myös kielen kyvyttömyyttä olemisen luonnehtimisessa. Esimerkiksi sanalla ”on” on useita käyttöjä. Niillä ei näytä olevan mitään järkevää yhteyttä keskenään, vaikka lienee selvää, että on eri asia sanoa jonkin olevan olemassa ja jollakin olevan jonkin ominaisuuden. Suurfilosofi Bertrand Russel pitikin ihmisrodulle häpeällisenä, että se on päätynyt käyttämään samaa sanaa näin erilaisista ajatuksista.
Tämä sekaannus aiheuttaa tilanteen, jossa muotia ei voi noin vain irrottaa kovien tosiseikkojen kategoriasta ja hylätä sosiaalisen todellisuuden väheksytylle alueelle.
Platonin Sofisti-dialogin lukenut viisastelija voi esimerkiksi väittää, ettei muotia ole olemassa, koska luulo ja harha eivät ole todellisia. Silloin muodin ankarin kriitikko joutuu puolustuksekseen huomauttamaan, että olematonta tavallaan onkin ja ettei olevaa tavallaan olekaan – toisin sanoen, että muoti ”on” harhaa.
Muodin kuvitteellisuuden näkeminen sellaisena kuin se on, ei tee siitä vähemmän todellista.
Tämä mahdoton näkökulma osoittaa, että muoti on kriisissä, vailla perustaa itsensä ulkopuolella. Tämä kriisi ei ole ratkaistavissa siten kuin Russel halusi ratkaista ”on” -sanaa koskevan kriisin: käyttämällä formaalia logiikkaa havaitun virheen poistamiseksi.
Ja ennen kaikkea: se ei ole rajattavissa pelkästään muotiin. Mahdottomuus vastata kysymykseen ”mitä muoti on kulloinkin ja mitä se on aina?”, johtaa samanaikaisesti ”mitä on” -kysymyksen kriisiin ylipäätään, mikä on lopulta myös ainoa muotia koskeva vastaus.
