Piirros: Ulriikka Lipasti


09.12.2022 | Talvilehti - Roope Lipasti

Näin selviät talvesta

Tulevana talvena sähkö on niin kallista, että on syytä palata vanhoihin kunnon aikoihin, jolloin sähköä ei käytetty. Keräsimme vinkkejä kuinka pärjätä huhtikuulle saakka.

1. Valo
Sähkövalo on kovin kallista, joten kannattaa kääntää katse 1800-luvun alkupuolelle sekä siitä taaksepäin. Päreet toimivat silloin, miksipä ei siis nykyään.
Päreiden tekeminen on äärimmäisen yksinkertaista: haetaan metsästä suorasyinen, oksaton ja tiheälustoinen mänty, sahataan se pölkyiksi ja halotaan kelleksiksi ja edelleen lohkoiksi. Sydänosa lohkotaan pois. Pintaosa lohkotaan puukon avulla aina kahteen osaan niin kauan että on saatu ohuita päreitä. Päre kiinnitetään päretelineeseen, eräänlaiseen rautaiseen kitaan, jossa se luo halpaa valoa jopa 15 minuuttia.
Sellainenkin hyvä puoli päreissä on, että siinä savun, noen ja tulipalon vaarassa tuskin tulee näkemään enää ensi talvea, joten kärsimys päättyy nopeasti.

2. Lämpö
Kannattaa ajatella Putinina, Suomen hallituksen törsäilyä, Olkiluodon rakentajia ja Turun rakennushankkeiden budjetteja, niin alkaa käydä sen verran kuumana, ettei pattereita tarvitse laittaa päälle lainkaan.

3. Ajanviete
Inflaatiokammoinen kaupunkilainen irtisanoo aivan ensimmäisenä Netflixin ja turvautuu ilmaisleikkeihin. Niin ennenkin tehtiin. Perinneleikkejä on moneen makuun, ja ihailtavan usein ne perustuivat aina niin toimivaan toisten nöyryyttämiseen, pilkkaamiseen tai vahingoittamiseen. Toivo Ukkolan toimittamaan ” Suomen kansan kilpa- ja kotileikkejä” vuodelta 1928 on kerätty kaikenlaisia hauskoja vanhoja leikkejä pimeiden talvi-iltojen iloksi.
Kannattaa kokeilla siinä päreen valossa vaikka näitä:

Mustapenkki
Keskelle lattiaa asetellaan musta penkki ja valitaan penkillä istuja sekä kyselijä. Kyselijä käy osanottajien luona kysymässä mitä pahaa tiedät mustan penkin istujasta ja jokainen kuiskaa yhden asian. Sen jälkeen kyselijä käy ilmoittamassa julkisesti mustan penkin istujalle mitä tästä on sanottu ja hänen pitää valita mikä on pahin.
Oi sitä riemua, kun melkein kaikilla on hauskaa!

Kalikkasokko
On kaksi sokkoa joista toinen kalisuttelee puukalikoita äänimerkiksi ja toinen yrittää ottaa tätä ensimmäistä kiinni. Katsojille tällainen kahden sokon leikki tuottaa suurta huvia.

Kauransyönti
Sokko laittaa kätensä kämmen ulospäin selkänsä taakse ja muut lyövät sitä. Pitää arvata kuka lyö milloinkin. Kelpaa sitä myöhemmin sitten muistella, kun kädestä on lähtenyt tunto!

Luostarin avain
Istutaan piirissä ja valitaan joku joka ei tunne leikkiä Tämän pitää löytää piirissä polvien alla kuljetettava avain, joka oikeasti on kuitenkin kiinnitetty salaa etsijän vaatteisiin. Kestää usein hyvän aikaa ennen kuin hän huomaa asian, minä aikana kaikilla muilla on mukavaa!

Sepän oppipoika
Oppipojaksi valitaan joku joka ei tunne leikkiä. Sepän oppipoika laitetaan peiton alle ja hänen pitää takoa nyrkillä lattiaa kuin pajassa. Muut kysyvät että jokos tulee kuuma ja kokeilevat laitamalla käden peiton alle. Käsi on noettu jolloin oppipoikakin nokeentuu ”Kun nokipojat vihdoin pääsevät selville naurun syystä, käyvät he pesemässä kasvonsa ja ovat oppirahansa maksaneet”.

Tähtiin katselu
Ukkolan kirjasta on kuitenkin jäänyt pois monia erinomaisia seuraleikkejä, jotka on kuitenkin onneksi tallennettu SKS:n arkistoon. Esimerkiksi Liedosta saatiin pelastettua talteen 1920-luvulla leikki ”Tähtiin katselu”. Leikkijälle kerrotaan, että hän näkee tähdet kurkistamalla paitansa hihaan (paita pitää ilmeisesti ensin ottaa pois). Kun hän sitten katsoo, niin hihan toisesta päästä kaadetaan vettä hänen silmilleen. Hulvatonta!

Suonenlyönti
Uudestakaupungista puolestaan on saatu talteen ”Suonenlyönti”–niminen leikki, joka ihme kyllä ei ole olympialaji, niin kivalta se kuulostaa! Paikalle raahataan suuri vati vuodatettavaa verta varten, minkä jälkeen leikkijän eli uhrin silmät sidotaan. Sen jälkeen tökätään neulalla hennosti sormeen ja kysytään, että sattuuko. Jos leikkijä vastaa että ei (tai kyllä, sillä ei ole väliä), hänelle kerrotaan, että verta on tullut jo kaksi litraa, mikä itse asiassa riittääkin. Tämän jälkeen käsi sidotaan paksuksi harsokimpuksi, johon piirretään vielä hiilellä naama. Sen jälkeen otetaan side pois silmiltä ja kaikki huutavat ”Sinulla on mukula!” (lapsi). Tarina ei kerro miksi näin huudetaan, mutta syytä on huutaa. SKS:n arkistossa kerrotaan leikistä, että ”Jokunen melankoolinen lapsi suuttu hurjasti ja aloitti sanasodan, mutta sitä enemmän toiset iloitsivat.”
Uusikaupunkilaiset <3

Puukon piilotus
Jämsässä 1920-luvulla puolestaan leikittiin niin, että lattiaan piirrettiin piiri, johon laitettiin puukko. Etsijälle sanottiin, että tuossa se nyt on vaan ei ole kauan. Sitten hänen piti mennä pois huoneesta ja sillä aikaa puukko iskettiin kattoon. Etsijä haki ja haki vaan ei löytänyt, sillä puukko oli hänen päänsä päällä ja epäilemättä oli vaarassa pudota sieltä koska tahansa. Hauskaa kuitenkin oli!

Teksti: Roope Lipasti
Piirros: Ulriikka Lipasti

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti