Keskiaikaisten markkinoiden tuottajan Suvi Kotilaisen historian opettaja Mikko Ossa voi huokaista helpotuksesta: Suvi sai Turkuvisasta täyden kympin!


01.06.2018 | Kesälehti - Roope Lipasti

Nunnia ja kauppiaan rouvia

Turkuvisa-sarjassa ajankohtaiset turkulaiset ihmiset tekevät Turku-aiheisen tietovisan ja antavat menovinkkejä. Keskiaikaisten markkinoiden tuottaja Suvi Kotilainen sai keskiaikavisasta täydet pisteet.

Eletään vuotta 1400. Suurtorilla on markkinat ja meno sen mukaista. Tai siis leikisti on, sillä autot kyllä kulkevat pienen matkan päässä ja markkinayleisökin on suureksi osaksi ihan tavallisia nykyturkulaisia. Mutta keskiaikafiilikseen kyllä pääsee niin kaupalla olevien tuotteiden, markkinoilla esitettävän näytelmän sekä esimerkiksi lukuisten työnäytösten ansiosta, joissa voi tutustua monenlaisiin vanhoihin kädentaitoihin.

Markkinoiden tuottaja Suvi Kotilainen kertoo, että vaikka perinteitä kunnioitetaan, niin joka vuosi on myös jotain uutta. Tänä vuonna nostetaan erityisesti esiin tärkeitä naisia ja naisten roolia keskiaikaisessa elämässä.

– Mukana on naisia nunnista lähtien kaikista yhteiskuntaluokista aina kauppiaanrouviin saakka. Tärkeitä naisia, joiden tarinat eivät ehkä ole jääneet perinteiseen historiankirjoitukseen, Kotilainen kertoo.

Tässä on myös linkki toiseen painopisteeseen: mahdolliseen historiaan. Sillä tarkoitetaan, että mietitään mitä olisi voinut olla sen perusteella mitä tiedetään olleen, se antaa historian elämiseen uusia ulottuvuuksia.  

Uusia ja vanhoja keskiaikalaisia

Tänäkin vuonna näytelmässä on mukana melkoinen määrä väkeä, lähemmäs 80 harrastelijanäyttelijää:

– Osa on ollut mukana jo 15 vuotta, suurin piirtein puolet on ihan uusia tulokkaita. Tämä on aika vaativa juttu ja vaatii sitoutumista. Harjoitukset alkavat toukokuun alussa ja jatkuvat heinäkuulle, Kotilainen kertoo.

Tänä vuonna tarinan on käsikirjoittanut historian tutkija, tohtori Tom Linkinen. Näytelmän ohjaa Julia Gauffin:

– Se on kokonainen tarina, mutta sitä voi seurata myös vain yksittäisinä kohtauksina. Näytelmä esitetään kerran päivässä eli kolme kertaa kaikkiaan.

Tieteellistä ohjelmaakin on luvassa: Raatihuoneella on luentoja eri aiheista, mm. numismatiikasta, luennoille on vapaa pääsy.

Suvi Kotilaisen kesän menovinkit

1. Turku on täynnä ihania viheralueita. Tietenkin puistot keskustassa ja Ruissalo vähän kauempana. Vesibussilla Vepsään on myös aina hyvä vaihtoehto!

2. Pikkutyttönä – ja vieläkin – tykkäsin kaikkein eniten Turun linnasta. Sinne kannattaa aina mennä. Mutta on täällä muitakin hienoja museoita, esimerkiksi Käsityöläismuseo ja Kurala ovat kivoja kun ovat ainakin osin ulkoilmamuseoita.

3. Pihakirppikset. Niitä on vähän siellä täällä, joten täytyy seurata esimerkiksi kaupunginosaviikkojen tiedotusta. Pidän kirpputoreista ylipäänsä ja sitten näin kerrostaloasujan on hauska päästä kurkistelemaan ihmisten pihoille!

Haastattelu & kuva: Roope Lipasti

Turkuvisan kysymykset ja vastaukset löytyvät painetusta Turun Aika -lehdestä. Lehti löytyy jakopisteistä ympäri kaupunkia!

Keskiaikaiset markkinat 28.6.-1.7.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti