Oi Emma. Ja Maja kans!
Viikonlopun supertapahtumat nähdään Logomon sijaan ehkä hieman yllättäenkin Caribiassa. The Soundsin (7.12.) energinen 2000-luvun new wave on parhaimmillaan lavaolosuhteissa, eikä turkulaisten ikioma ottopoika Michael Monroe (6.12.) varmastikaan jää toiseksi. Lienee jo ennakkoon selvää, että ylioppilaskylän suunnalla itsenäisyyspäivää juhlitaan PA-tornin päältä kuikuillen tai vähintäänkin eeppistä spagaatia tavoitellen. Don’t try this at home!
Soundsin legendaarisin saavutus on se, että se on yhä keskuudessamme. Se tuomittiin, huikeista Ruisrockin keikoista huolimatta, Turussakin hetken huumaksi joka tulisi vääjäämättä katoamaan muiden the-alkuisten bändien kanssa pikavauhtia kadotukseen.
Toisin kävi, vajaat viisitoista vuotta myöhemmin Maja Ivarsson ja kumppanit ovat yhä täällä. Ja saapuvat Turkuun loppuunmyydyiltä Tavastian keikoilta.
Tarinan opetus? Usko omia korviasi, älä ammatikseen asioita kyynisoivaa mediaa. Kyllä kansa tietää. (jn)
Michael Monroe, Caribia perjantaina 6. & The Sounds, lauantaina 7. joulukuuta.