Oskari Ruohonen on juurtunut Turkuun
Musiikkialan moniosaaja Oskari Ruohonen, artistinimeltään Oskr, fiilistelee Turussa kauniita maisemia eikä halua koskaan muuttaa muualle. Miehen arkipäivät kuluvat turkulaisella studiolla, mutta iltaisin vastapainoa arkeen löytyy esimerkiksi kantakuppilasta.
Nimi: Oskari Ruohonen
Ikä: 34 vuotta
Ammatti: Laulaja ja musiikin tuottaja.
Tausta: Musikaalisen perheen kasvatti, jonka lapsuudenkodissa soittimia oli joka nurkassa. Oskari on vaikuttanut urallaan eri yhtyeissä, kuten Yournalistissa ja Traffic Islandissa. Nykyisin miehen arki kuluu turkulaisella studiolla musiikkia tuottaen, miksaillen sekä kirjoittaen kappaleita itselle ja muille. Alkuvuonna hän osallistui Oskr-artistinimellä Uuden musiikin kilpailuun kappaleella Lie.
Suhteeni Turkuun
En ole täältä koskaan lähtenyt. Perustelen aina helsinkiläisille, miten nopeasti Turusta pääsee kulkemaan eri paikkoihin. Toisesta paikasta ei tule samanlaista kotia kuin Turusta. Täällä myös tietää minne mennä, kun haluaa olla rauhassa tai vastaavasti ihmisten keskellä.
Ensimmäinen muistoni Turusta
Nappulaliigan futiskentät. Aloitin lapsena jalkapalloharrastuksen ja yksi lause on jäänyt perheeseeni elämään vitsinä niiltä ajoilta. Pelasin joukkueeni kanssa Vasaramäessä ja hävisimme ottelun 15−0. Sanoin vanhemmilleni, että tavallaan voitettiin.
Tärkein katu Turussa
Itäinen Rantakatu, jonka varrella asuin nuorempana pitkään. Tykkään katsella, kun laivat lähtevät rannasta.
Suosikkiherkkuni Turussa
Pub Niskan pitsat. Valitsen yleensä calzonen.
Kaunein luontokohde Turussa
Turun Saaristo. Meillä on mökki Taivassalossa. Aina kun mahdollista, lähden kaverin purjeveneen kyytiin. Ne ovat huippuhetkiä.
Minut löytää usein Turussa
Alvar-baarista. Siellä on mukava istua arki-iltaisin ja jutella. Samassa paikassa on tullut varattua monet ulkomaanmatkat ja tehtyä erilaiset suunnitelmat. Alvar on ikään kuin olohuone.
Öisessä Turussa suuntaan
Dynamoon, koska se on ainoa paikka, jossa kuulee tietyn tyyppistä musiikkia. Vastaavia paikkoja ei muutenkaan ole montaa. Lisäksi uusi tuttavuus on Puerto Rica -terassi, joka on tunnelmallinen paikka jokimaisemalla varustettuna.
Turkuun saapuville vieraille esittelisin
Maiseman, joka avautuu Logomolta keskustaan päin katsottuna. Puolalanpuiston talot näkyvät maisemassa kauniina ja näkymästä saa keski-eurooppalaisen fiiliksen.
Haastattelu: Ina Virtanen
Kuvat: Timo Jakonen
Ystäväkirja on Turun Ajan haastattelusarja.