Päivystävän dosentin paluu
Mobile vastaa kesämuodin herättämiin uusiin kysymyksiin
Näyttäessään suuntaa muoti yksinkertaistaa ihmisten elämää, mutta
tuottaessaan uusia pieniä eroja, se myös mutkistaa sitä. Muoti esittää
tarkkoja sääntöjä, mutta jatkuva muodikkuus edellyttää sääntöjen kumoamista.
Muoti velvoittaa meitä seuraamaan itseään ja sitten unohtamaan sen. Muotia
on aina saatavilla, mutta muoti on luoksepääsemätöntä.
Siksi muoti herättää monia kysymyksiä. Vastaukset löydät vain Mobilesta.
Meiltä kysytään: Jos muoti on nykyisin ihailtu taidemuoto, sisältyykö
muotitaiteilijoiden luomuksiin huumoria ja ironiaa, kuten perinteisiin
taiteisiin?
Me vastaamme: Ei sisälly.
Muoti ei ole hauskaa, sen kevytmielisyys on aina selkeää ja epäanalyyttistä
eli vakavaa. Kaikki ylellinen pukeutuminen liittyy alkeellisia viestejä
suosivaan julkiseen vuorovaikutukseen. Mutkikkaat sivumerkitykset,
henkilökohtaiset vivahteet tai ensivaikutelmaa kyseenalaistavat sanomat ovat
siinä toissijaisia – ja joskus jopa haitallisia.
Huumoria tai ironiaa ei suosita taloudellisia riskejä käsittelevissä
ympäristöissä, joilla on ainoina varaa muotiluomuksiin. Tämä myös selittää,
miksi vauraimpien muotitalojen kevytmielisyys ei ole monimutkaista,
tulkinnanvaraista, ivallista saati sitten satiirista. Muotitoimittajien
mukaan se on aina ”välitöntä” ja ”rentoa”.
Muodin herättämä hymy ei ole huvittuneisuuden osoitus vaan silmänisku:
muiden kanssa jaettu sosiaalinen merkki, joka kertoo ennalta sovitun
elementin havaitsemisesta (”kepeä”, ”nautinnollinen”, ”hurmaava”, tms.).
Muodin herättämä vaikutelma on yksinkertaisesti sen tunnistamista siksi mitä
se on.
Kyvyttömyys lukea eri asiayhteyksien ironisia vivahteita ei myöskään ole
älyn tai arvostelukyvyn virhe. Useimmiten se on saavutetun aseman tuoma
etuoikeus. Todellisen yhteiskunnallisen menestyksen kannalta ironialla ei
ole merkitystä. Menestyksen kevytmielinen tyyli ei selitä tai pyytele
anteeksi, eikä se epäile, sillä riittävät materiaaliset merkit todistavat
sen olevan järkähtämättömästi oikeassa.
Meiltä kysytään: Jos muoti merkitsee menestystä, tarkoittaako myös
muodinmukainen maku sivistystä?
Me vastaamme: Ei tarkoita.
Muodin ratkaiseva ”maku” eroaa tiedosta siinä, ettei sen kasaamiseen riitä
pelkkä vaivannäkö. Makua joko on tai ei ole. Siksi muoti on myös
näennäisesti demokraattista (kenellä tahansa saattaa olla makua). Tässä on
tietysti muodin suurin illuusio.
Viime kädessä muodin tavoiteltavuus perustuu maailmaan, josta kaikki
yhteiskunnalliset erot juontuvat. Muodikkuus ja kauneus eivät ylitä
niukkuutta tai taloudellisten erojen synnyttämiä sosiaalisia kuiluja, kuten
illuusio väittää. Muoti ja kauneus ovat itse asiassa yltäkylläisyyden
seurauksia ja siten tietyn säädyn ominaisuuksia.
Siksi satumaisesti menestyneen muotisuunnittelijan ”kevytmielinen ja
leikkisä tyylitietoisuus” ei ole (eikä se voi olla) analyyttistä ja
humoristista. Se on omahyväistä, ilmeistä ja viime kädessä myös tyystin
häikäilemätöntä ja raadollista. Itse asiassa ironian puute merkitsee
muodille samaa kuin omantunnon puute säädyllisyydelle – vasta se avaa
loputtoman inhimillisen kekseliäisyyden ja loputtomien vaihtoehtojen
näkymät.
Meiltä kysytään: Voiko muotijournalismi olla kuluttajanvalistusta?
Me vastaamme: Tuskinpa vain.
Jos muotijournalisti mainitsee jotakin vaatteen kestävyydestä tai
pestävyydestä, kommentti koskee vain muotijournalistia itseään: hän haluaa
ohimennen saada toiminnalleen käytännöllisen etiikan siunauksen.
Arkimaailmassa pukeutuminen voi olla tärkeämpää kuin autoilu tai netissä
surffailu, mutta mediamaailmassa vaate on vasta kulutustavaran olemuksen
kolmas aste, auton ja tietokoneen jälkeen.
Tekniikan Maailman testivoittaja suorittaa kiitettävästi sille ennalta
asetetun tehtävän, PC-lehden esittelemä tietoteknologia tarjoaa lisäksi
mahdollisuuksia oman elämäntavan tarkistamiseen ja stilisointiin. Nykyisen
mainostamistavan mukaan edes särkylääke ei enää ”paranna” sairautta vaan se
”lisää hyvää oloa”. Aivan samoin tietokonejournalisti vihjaa, ettei
tietoteknologia ole ongelmanratkaisun vaan valikoivan yhteisyyden ja
kasvavan onnellisuuden elementti.
Tämä piirre huipentuu muotijournalismissa. Muotijournalismi ei liitä hyvää
ja haluttavaa kuvattuun tavaraan ja sen käyttöarvoon vaan käyttäjien ja
käyttäjäyhteisön elämäntyyliin: iloon, nautintoon, valikoivaan
asiantuntijuuteen ja samanhenkiseen seuraan, sekä tietysti kauneuteen ja
vaurauteen.
Muotia ei voi juurikaan puolustaa tai vastustaa kuluttajanvalistukseen
kuuluvin järkisyin. Muoti ei vetoa (eikä sen kannata vedota) johonkin
todelliseen, oikeaan ja järkevään. Se vetoaa mieluummin ominaisuuksien
yhdistelmiin, joita nimenomaisesti ei voi saada. Siksi muoti on ”fantasma”
juuri siinä merkityksessä, jonka tälle termille antaa kiistelty Jacques
Lacan ja ranskalainen psykoanalyysi: jähmettynyt kuva, joka estää
traumaattisen kokemuksen paluun tietoisuuteen.
Muoti-ilmiöiden kriitikko edellyttää, että ihmiset haluavat käyttökelpoisia
tuotteita eivätkä turhanaikaista muotia. Mutta tosiasiassa ihmiset haluavat
tiettyjä tuotteita koska ne ovat muodikkaita. Ostan jotakin, jonka muoti on
luonut. Ostan siis itse muotia. Ja jos muodin mekanismi on tämä – ettei
tuotteen ja muodin välistä eroa voi tehdä – itse todellisuus muuttuu
jollakin tavoin fantasmaattiseksi.
Se sisältää lupauksen traumoista vapaasta maailmasta, jota luonnonlakien
sijaan hallitsee mielikuvituksen voima.
Putte Wilhelmsson
