Salla – Selling the Silence
Maa oli jäässä, kun Jyrkin koira kuoli. Siksi haukku laitettiin pakastimeen odottamaan sulaa maata.
Kesällä Jyrki lähti serkkunsa, dokumenttielokuvan ohjaajan Markku Tuurnan kanssa hautaamaan koiraa pohjoiseen.
Itä-Lapissa, reilun neljäntuhannen asukkaan Sallassa taistellaan työttömyyttä vastaan. Luonnonsuojelu ja ihmisten tarve ansaita elantonsa törmäävät jatkuvasti yhteen kaikkialla: Sallan naapuriinkin ollaan rakentamassa Pohjolan ensimmäistä turistikaupunkia. Miten yhdistyy kansallispuiston ajatus 50 000 turistivuodepaikkaan?
Yrittämisestä, siihen liittyvistä toiveista ja mahdollisuuksista pohjoisen syrjäseudulla kertovan dokumentin musiikista vastaa Kimmo Pohjonen. (ae)
Salla – Selling the Silence, ensi-ilta perjantaina 11. maaliskuuta – Kinopalatsi 8.