E-Musikgruppe LuxOhr Sibelius-museossa toukokuussa 2009. (Kuvaaja: Ami Hassinen)


22.03.2013 |

Sibelius kohtaa elektronisen musiikin

Helsingin Sanomissa ehdotettiin taannoin klassisen musiikin konserttien uudistamista. Klassikkojen tilalle rohkeasti Steve Reichia ja etenkin konemusiikin saralta saattaisi löytyä runsaasti uutta yleisöä perikonservatiiviselle taidemusiikin muodolle, jota myös klassiseksi musiikiksi kutsutaan. Reichin tekeleet kun eivät ole kovinkaan kaukana esimerkiksi ambientpiirien tavasta hahmottaa tilaa ja musiikkia.

Klassiselle musiikille vihkiytyneessä Sibelius-museossa ideaa voi testauttaa pienessä mittakaavassa. E-Musikgruppe Lux Ohr ja Esa Kotilainen lyövät tiskiin paketin meidän aikamme taidemusiikin parasta osaamista, elektronista musiikkia. Kotilainen oli minimoogeineen alan klassikko jo 1970-luvulla, Lux Ohrin musiikissa näyttäytyy toinen kiinnostava rajapinta: elektroninen pulssi saa rinnalleen Reverend Bizarresta tutun doomkitaristin. Lopputulosta voi suositella kaikille vaativille nykymusiikin ystäville. (jn)

Elektroninen ilta. Esa Kotilainen (syntetisoijat ja koskettimet), E-Musikgruppe LuxOhr: Pertti Grönholm, Kimi Kärki, Jaakko Penttinen ja Ismo Virta. Sibelius-museo keskiviikkona 27. maaliskuuta.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti