Sukunsa viimeinen on elokuva nenetsityttö Nekosta, joka varttuessaan vieraantuu omista juuristaan.


26.02.2010 | Elokuva

Sukunsa viimeinen

Pieni nenetsityttö Neko viedään vasten tahtoaan kotikodastaan sisäoppilaitokseen venäläiskylään. Vieraaseen kulttuuriin ja uusiin tapoihin pakotettu Neko kapinoi venäläistämistä vastaan ja joutuu koulutovereidensa kiusan kohteeksi ja opettajien silmätikuksi.

Tarina kerrotaan vanhan Nekon muistona. Koulu on opettanut hänelle paljon uutta ja venäläisyydestä on tullut luonnollinen osa Nekoa. Mutta jotain tärkeää on muuttunut lopullisesti. Sukunsa viimeinen edustaja Neko on varttuessaan vieraantunut omista juuristaan ja kadottanut taidon jatkaa perheensä ikiaikaisia perinteitä.

Raumalla syntynyt ohjaaja ja dokumentintekijä Markku Lehmuskallio on kuvannut elokuvissaan pohjoisten alueiden alkuperäiskansojen elämää ja perinteitä. Sukunsa viimeinen -elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta yhdessä Lehmuskallion kanssa vastaa hänen vaimonsa, nenetsikansaan kuuluva Anastasia Lapsui, jonka kanssa hän on tehnyt jo 11 elokuvaa. Lapsui palkittiin Suomi-palkinnolla vuonna 2009. (tj)

Sukunsa viimeinen, ensi-ilta perjantaina 26. helmikuuta – Kinopalatsi 9.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti