Takasin maalle
Teatteritaustaisen esikoiselokuvaohjaaja Maria Blomin elokuva kertoo kolmesta pienessä taalainmaalaiskylässä kasvaneesta sisaruksesta.
Nuorin, Mia (Sofia Helin) muutti pois kotoa jo nuorena. Nyt Mia ja muut sisarukset palaavat kotiin isän 70-vuotisjuhlien kunniaksi. Vastassa on kaikki se, mikä aikoinaan sai lähtemään maalta kaupunkiin ja vielä rapiat päälle. Perintöriitoja, sisarkateutta, raskautta, alkoholismia ja tietysti maaseutuelämän ja kaupunkilaisuuden vastakkainasettelua.
Takaisin maalle sai Ruotsin elokuvainstituutin Guldbagge-palkinnon vuonna 2004. (ae)
Takaisin maalle, ensi-ilta perjantaina 12. toukokuuta – Kinopalatsi 7.