Sarjakuva: Ville Nissinen


30.11.2007 | Joululehti

Tontun silmät

Minne katosivat lapsuuteni lumijoulujen kauniit, perinteiset tonttukynttilät? Moni ikätoverini puhuu jatkuvasti nostalgiasta. Heidän elämäntapansa on nostalginen. He palaavat lapsuuteensa hankkimalla kirpputorilta herttaisia vintage-esineitä. Harrastavat pienoismallien kokoamista ja kauko-ohjattavien lelujen kauko-ohjausta. Katsovat 1980-luvun televisiosarjoja DVD:ltä, intoilevat saman aikakauden musiikista. Käyttävät monta tuntia vuorokaudessa virtuaalisen ystäväkirjansa (www.facebook.com) päivittämiseen.

Luulin pitkään jääneeni tämänkin sukupolvikokemuksen ulkopuolelle. En ymmärtänyt lapsen tai teini-ikäisen tasolle taantuvia ikätovereitani. Lapsuudesta minulle on jäänyt mieleen vain epämiellyttäviä tapahtumia. En kernaasti muistele lapsuuttani.

Paitsi että pari joulua sitten muistin tonttukynttilät. Tehdasvalmisteiset vahaukot, joiden design noudatteli germaanimytologiasta ja vanhoista joulukorteista tuttua kodikasta tyyliä. Tonttu-ukkoja, joulupukkeja ja pukin muoreja erilaisissa askareissa. Pulleita, hymyileviä, elämäniloisia hahmoja. Kynttilän sydän hiippalakin kulkusen tilalla. Realistisesti kuvatut kasvonpiirteet ja ruumiinrakenne – sikäli kuin mielikuvitusolentojen kuvaaminen voi olla realistista.

Halusin jouluksi tonttukynttilän, lähdin etsimään sellaista Stockmannilta ja Tiimarista. Koska joulukoristeiden ja muun joulukrääsän valikoima on kasvanut sitten lapsuuteni, en osannut varautua järkytykseen: kunnollisia tonttukynttilöitä ei löydy nykyään mistään!

Sekä Stockmannilla että Tiimarissa on tarjolla tasan yksi tonttuaiheinen kynttilämalli, perinteisen tonttukynttilän irvikuva. Ympyräkartio, jonka pintaan on hahmoteltu äärimmäisen viitteellinen tonttufiguuri. Kartion yläosa muodostaa punaisen hiippalakin, leveä alaosa vihreän kaapumaisen nutun. Lakin reunan alle on rajattu tontun kasvot: elottomat mustat nappisilmät ja parta, joka voisi yhtä hyvin olla vauvan ruokalappu.

Tällainen kolkko skemaattisuus ei tyydytä minua. Kaipaan lihaa luiden ympärille. Lapsena, kun sytytin tonttukynttilän, saatoin haistaa käristyvän lihan tuoksun. Kun liekki sulatti kraatterin tontun päälakeen ja tontun silmät valuivat poskille, kuulin hänen ulvontansa. Verinen aivomassa pulpahteli talin keskellä.

Perinteisten kynttilätonttujen kasvot olivat ilmeikkäät, mutta tehdasmainen tuotantotapa teki niistä sopivan anonyymeja. Sen ansiosta lapsen oli helppo sijoittaa kenen tahansa loukkaajan tai kiusaajan ominaisuuksia näihin pienoismalleihin. Ja tämä voodoo toimi. Sillä vaikka kusipäiden elämä jatkui (ja jatkuu yhä) onnellisena, kynttilätontun kiduttaminen lohdutti minua ainakin joulunpyhien ajan.

Nykyisten skemaattisten tonttukynttilöiden markkinointi on selvästi kohdennettu iäkkäämmälle kuluttajaryhmälle. Vanhempi väki nauttii tällaisesta ankeudesta, koska se jättää tilaa mielikuvitukselle. Videoväkivalta valitettavasti tappoi minun sukupolveni mielikuvituksen. Niinpä minäkään en saa mitään irti näistä helvetin ympyräkartioista. Sama kuin jos yrittäisin kiduttaa pöydälle ylösalaisin käännettyä jäätelötötteröä.

Vanhoille miehille ja naisille kartioista epäilemättä riittää hupia. Rikas mielikuvitus mahdollistaa aistimusvoimaisen jouluilon. Montakohan kartiotonttua tänä jouluna raiskataan? Roiskuessaan paljaalle iholle kuuma tali ei polta vaan jähmettyy ja jäähtyy silmänräpäyksessä.

Kirjoista ja elokuvista olen saanut käsityksen, että juoppohulluuskohtauksissa juopot näkevät hyvin todellisen näköisiä pikku-ukkoja. Vanhoille mielikuvitusrikkaille juoppohulluille kartiotontut ovat varmasti elävääkin elävämpää todellisuutta. Samoin sille pimeyden sydämeen eksyneelle leskirouvalle, joka on tökkinyt tontun naaman täyteen tulitikkuja ja kirkuu: ”Kuka sinut lähetti? Kuka sinut lähetti?”

Teksti: Jaakko Yli-Juonikas
Sarjakuva: Ville Nissinen

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti