Sin Cos Tan on yhtä kuin Juho Palosmaa (vas.) ja Jori Hulkkonen. (Kuvaaja: Lauri Hannus)


20.12.2013 | Klubi

Tulevaisuudenkuvia 1980-luvulta

Elektronisesta musiikista on kiusallisen paljon muodostunut uusi apurahajazz. Muodoltaan moitteeton musiikillinen viitekehys, jolla kuitenkaan on hyvin vähän annettavaa vaativalle musiikkidiggarille. Genren innovaatiot ja taiteelliset irtiotot jäivät totta puhuen menneille vuosikymmenille kaikesta perussympaattisuudesta huolimatta.

Sin Cos Tan on retromodernin suuntauksen ehdotonta kärkeä. Se saattaa myydä noin promillen verran mediahuomioonsa verrattuna, mutta sisällöltään se on aikalaisiaan huomattavasti mielenkiintoisempi projekti. Uudella Afterlife-kiekolla Roxy Musicin jälkeinen Bryan Ferry kohtaa parhaiden päivien Pet Shop Boysin kuin unessa.

Jos Afterlife olisi julkaistu 1980-luvulla, olisi SCT ollut NME:n kannessa useamman viikon putkeen. Kenties samalla olisi voitu unohtaa puhe edelleen hakusessa olevansa brittilistan ykkösestä Suomessa. Erityisen suurella todennäköisyydellä ykköshitin nimi olisi ollut Limbo ja se olisi lanseerattu Top Of The Popsissa eeppisten olkatoppausten tehdessä hyväksyviä elkeitä. (jn)

Hellyyttävää puuhastelua -klubi: Sin Cos Tan, Nightsatan – Klubi perjantaina 27. joulukuuta.

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti