Undergroundin isäpuoli
M. A. Numminen pitää itseään Suomi-undergroundin isähahmona, joka aloitti konemusiikkiharrastuksen jo vuonna 1964, ensimmäisenä Suomessa. Alkuaikoina hän keikkaili Erkki Kurenniemen suunnitteleman sähköisen laulukoneen kanssa. Myöhemmin hän esiintyi Sähkökvartetti-elektrokoneen kanssa.
Numminen on keikkaillut syksystä 2004 asti DJ Sanen kanssa. Heidän duonsa on esittänyt underground-runoutta ja remiksattua tuotantoa monelta vuosikymmeneltä. Musiikillisesti he ovat esittäneet ambienttia, drum’n’bassia, elektroa, hiphoppia ja kaikkea niiden sekoitusta. 2005 he julkaisivat ensimmäisen yhteisen tuotoksensa: M.A. Numminen & Dj Sane – Contro Corrente EP.
Turussa Numminen nähdään kuitenkin sen tutumman aisaparinsa Pedro Hietasen kanssa. (aa)
M.A. Numminen & Pedro Hietanen sekä tiskijukat Lemmen Joe ja J.R. Sielu – Päiväkoti maanantaina 30. huhtikuuta.