Musiikkitalon edeltäjät
Nykyään on itsestään selvää, että jokaisessa kaupungissa on oma teatteri, museo ja kernaasti konserttitalo. Mutta on oikeastaan varsin uudehko ajatus, että kaupunki maksaa moisia.
Turkuun valmistui uusi superhieno Fuuga, jonka 90 miljoonan hintalapun kuittasi kaupunki, kukapa muu.
Niin ei olisi tapahtunut vielä sata vuotta sitten.
Professori Panu Savolainen Aalto-yliopistosta kertoo, että ajatus julkisista rakennuksista nykymerkityksessä – eli rakennus, johon kuka tahansa voi kävellä sisään – ylipäänsä syntyi vasta 1800-1900 -lukujen taitteessa:
– Kun katsoo vanhoja karttoja, julkisiksi rakennuksiksi on määritelty esimerkiksi piispan asuinrakennus, hallintorakennukset, sataman konttorit, tullikamarit ja kirkot – eivätkä ne ole useinkaan julkisia tässä nykymielessä.
Nykymielessä julkisia vanhoja rakennuksia Turussa sen sijaan ovat esimerkiksi pääkirjasto ja Taidemuseo. Mutta ei niitäkään julkisin varoin rakennettu: Rettig lahjoitti kirjaston ja Dahlstömin veljekset Taidemuseon. Suomen ensimmäinen julkisin varoin rakennettu yleinen kunnallinen kirjasto on Kallion kirjasto, joka valmistui niinkin myöhään kuin 1912.
Auditoriosta konserttitaloksi
Vasta sotien jälkeen alkoi kunnolla nykyisenkaltainen julkinen rakentaminen:
– Esimerkiksi Turun Konserttitalo valmistui 1950-luvulla, mutta sekin tehtiin alun perin ammattikoulun auditorioksi ja kaupunginorkesteri siirtyi sinne, kun muutakaan paikkaa ei ollut. He esiintyivät sitä ennen muun muassa Maalaistentalon elokuvateatterissa.
Ajatus julkisista rakennuksista nykymerkityksessä – eli rakennus, johon kuka tahansa voi kävellä sisään – syntyi vasta 1800-1900-lukujen taitteessa. Turun taidemuseo valmistui Puolalanmäelle vuonna 1904. (Kuva: Turun kaupunginmuseo)
Toki pitkään on ollut julkisvaroin rakennettuja tiloja, kuten vaikka Raatihuone – se sijaitsi alun alkaen nykyisen Katedralskolanin tilalla ja siellä oli ennen paloa mm. suosittu kahvila, joten tavallaan siinä oli jo vähän nykyisenkaltaista julkisuutta.
Koulut tietenkin ovat aina olleet tärkeitä julkisen vallan rakennuksia, mutta ei niihinkään kuka vain ole voinut mennä. Yliopisto ja Åbo Akademikin ovat rakentaneet omia rakennuksiaan vasta 50-luvulta saakka. Akatemiatalo on poikkeus, sillä sen rahoitti pitkälti valtio Ruotsin vallan lopulla.
Teatteria tupakkaladossa
Jos tahtoo ymmärtää nykyisten teatterien, konserttitalojen ja vastaavien historiaa, täytyy Savolaisen mukaan palata 1700-luvun loppupuolelle:
– Silloin ottaa ensiaskeleita ajatus vaikkapa ihan omasta teatterirakennuksesta tai musiikin esittämiseen tarkoitetusta tilasta. Musiikkia sinänsä oli esitetty kirkoissa keskiajalta lähtien. Ensimmäinen varsinainen pieni orkesteri oli 1747 perustettu Akateeminen Kapelli, joka soitti vanhan Akatemiatalon salissa. Soitannollinen seura vähän myöhemmin puolestaan esiintyi entisessä tehdassalissa, Savolainen kertoo.
Kiertävien teattereiden esityksiä (ja myös konsertteja) pidettiin tupakankuivausladoissa, jotka olivat jopa kerrostalon kokoisia, valtavia rakennelmia kaupungin laidoilla, virginiantupakkapeltojen vieressä.
– 1783 tehtiin poikkeuksellinen aloite, että kaupunkiin saataisiin teatteritalo Tukholman mallin mukaisesti, mutta silloin sellaista ei rakennettu. Teatterinjohtaja Bonuvier rakensi Turussa 1810-luvulla omansa nykyisen Kauppatorin varteen. Helsingissä oli puinen teatterirakennus Esplanadilla 1820-luvulla. Mutta eivät ne olleet siis julkisia siinä mielessä, että yksityiset ne maksoivat ja kyseessä oli bisnes.
Yksityisiä puistoja
Puistot ovat niin ikään kiinnostava ”julkinen” kohde: ne eivät ole rakennuksia, mutta ikään kuin samaa julkisen rakentamisen genreä. Savolainen kertoo, että alun perin puistotkin olivat yksityisiä, eivät kaikille avoimia. Nykypuistojen esikuvia ovat esimerkiksi 1700-luvulta Kasvitieteellinen puutarha jokirannassa, Gaddin puutarha Kakolanmäessä sekä Gadolinin puutarha. Kun Gadolin myi puistonsa, uusi omistaja perusti sinne Surutoin-”huvipuiston”, jonne oli pääsymaksu ja jossa juotiin viinaa ja harrastettiin uhkapelejä.
– Kupittaan rakentaminen 1820 luvulla oli ensimmäinen aidosti julkinen puisto Suomessa. Kukkulapuistot tehtiin sitten 1850-luvulta eteenpäin, mutta ne tehtiin talkoilla ja kaupunki otti niistä vastuuta vasta paljon myöhemmin, Savolainen kertoo.
Roope Lipasti
