Urheilua koronan aikaan
Korona-pandemia on ravistellut ihmiskuntaa ja osansa siitä on saanut myös urheiluelämä. Kisoja on siirretty tai peruutettu ja urheilun harrastaminen on vaikeutunut. Sata vuotta sitten oltiin samassa tilanteessa.
For Finland it was the best of times and it was the worst of times: vuonna 1918 Suomi oli juuri saavuttanut itsenäisyytensä, mutta ajautunut heti veriseen sisällissotaan. Sodan päätyttyä koko maailmaa kurittanut espanjatauti iski Suomeen neljänä aaltona, viimeisen kerran talvella 1920. Jo tuolloin tautia yritettiin hillitä vähentämällä sosiaalisia kontakteja. Samoin jo tuolloin rajoitukset herättivät myös vastustusta. Esimerkiksi Helsingissä kaupungin maistraatti hylkäsi ehdotuksen elokuvateattereiden sulkemisesta, koska piti sitä elinkeinon häirintänä.
Nykypäivän rajoituksista sadan vuoden takaiset poikkesivat Suomessa erityisesti urheilun suhteen. Siinä missä nyt harrastusmahdollisuuksia on rajoitettu ja esimerkiksi jääkiekon SM-liigaa ei keväällä 2020 pelattu lainkaan loppuun, niin espanjantaudin aikaan urheileminen jatkui eikä urheilutapahtumiin kohdistettu käytännössä mitään rajoituksia. Muita yleisötilaisuuksia sen sijaan peruutettiin ja suuria kokoontumisia kehotettiin välttämään. Esimerkiksi jääpalloa, ajan suosituinta talvista joukkuelajia, pelattiin normaalisti: ”Yhteensä on pidetty Helsingissä 24 sarjakilpailua… Se osoittaa, että ihana jääpallopeli on saanut maassamme vankan kannatuksen ja että se tulevina rauhanvuosina – uskokaamme että sellaiset vuodet ihmiskunnalle nyt vihdoinkin tulevat? – tulee muodostumaan Pohjolan talviseksi kansallispeliksi”, kuvaili Helsingin Sanomat maaliskuussa 1919. Pandemiaa enemmän toimittajaa huoletti pelivälineiden kalleus ja niiden saannin vaikeus.
Keväällä 1919 alkoivat jalkapallosarjat, vaikka espanjantaudin kolmas aalto riehui maassa edelleen. Kolmannen aallon laannuttua, espanjantaudin uskottiin virheellisesti olevan jo voitetun ja syyskuussa pelattiin itsenäisen Suomen historian ensimmäinen jalkapallomaaottelu. Lähes viisituhantinen yleisö näki Töölön pallokentällä Helsingissä ilman turvavälejä Suomen pelaavan 3-3 tasapelin Ruotsia vastaan. Paikan päälle matkattiin täpötäysissä raitiotievaunuissa, edelleen pääosin ilman turvavälejä tai maskeja.
Muiden maiden kokemuksista oppiminen olisi saattanut auttaa tässäkin. Yhdysvalloissa espanjantaudin toinen vaihe lähti käyntiin Bostonin ja Chicagon välisistä baseball-finaaleista. ”All of those events and the regular interactions that people had on streetcars and in saloons and so on helped spread the virus. And Boston becames really the epicenter of the outbreak in September of 1918”, kirjoitti urheiluhistorioitsija Johnny Smith.
Tämän jälkeen Yhdysvalloissa urheiluun kohdistettiin selvästi voimakkaampia rajoitustoimia kuin Suomessa. Esimerkiksi baseballin pelaajat ja valmentajat käyttivät maskeja jopa otteluiden aikana, monien lajien yliopistosarjat peruutettiin kokonaan, samoin kuin odotettu nyrkkeilykohtaaminen myöhemmän raskaan sarjan maailmanmestarin Jack Dempseyn ja Battling Levinskyn välillä. Stanley Cupin finaalit puolestaan peruutettiin, kun molempien joukkueiden kaikki pelaajat olivat joutuneet sairaalaan.
William Harrison ”Jack” Dempsey.
Miksi urheilemiseen ja urheilutilaisuuksien järjestämiseen suhtauduttiin tuolloin Suomessa niin eri tavoin kuin nykyään? Varsinkin, kun espanjantauti tappoi arvion mukaan jopa 27 000 suomalaista, eli väkilukuun suhteutettuna yli 50 kertaa enemmän kuin korona. Yksiselitteistä vastausta asiaa pohtineet tutkijat eivät pysty antamaan, mutta yleisellä tasolla esiin nousee kuitenkin puhtaan ymmärtämättömyyden lisäksi urheilun rooli terveyden edistämisessä ja jopa kansakunnan kansalaiskasvatuksessa. Vastaavaa keskustelua on nyt käyty erityisesti siitä, onko lasten ja nuorten joukkoliikuntarajoituksilla saatu aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.
”Meillä on näyttöä siitä, että yhdessä koulurajoitusten kanssa tilanne johtaa lapsilla ja nuorilla stressiin ja ahdistukseen, ja pitkittyessään riskit ovat isoja. Perustamme päätöksen tieteeseen ja asiantuntijanäkemykseen”, perusteli Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kaupungin päätöstä avata rajoitetusti lasten ja nuorten harrastustoimintaa vastoin hallituksen ohjeita.
Espanjantaudin aikaan urheilun rajoittamiselle olisi ollut kuitenkin jopa enemmän perusteluja kuin nykyään, koska sen aiheuttamien kuolonuhrien joukossa oli erityisen suuri määrä nuoria aikuisia. Yksi kuolleista oli pikajuoksun moninkertainen Suomen mestari Valentin Bergman. ”Poislähtöäsi emme voi selittää muulla tavalla kuin sanomalla, kuten muinaiset kreikkalaiset: Hän nuorena kuolee, jota Jumalat rakastavat”, kuvaili Urheilulehti ajalle tyypilliseen mahtipontiseen tapaan Bergmanin muistokirjoituksessa.
Myös globaalisti tauti niitti menestyneitä uransa huipulla olleita urheilijoita. Menehtyneiden joukossa olivat esimerkiksi kilpa-ajaja Johnny Aitken, baseball-pelaajat Larry Chappell ja Pearl Douglas sekä jääkiekkoilijat Hamby Shore ja Joe Hall, joista jälkimmäinen on Hockey Hall of Famen jäsen.
Joe Hall vuonna 1917 Montreal Canadiensin paidassa.
Mitä tapahtuu koronan jälkeen? Paljon on ollut puhetta uudesta normaalista ja siitä, että paluuta vanhaan maailmaan ei enää ole. Varovaisuuteen on varmasti vielä pitkään tarvetta, sillä kuten ranskalainen eksistentialisti ja yleisvaloisa luonne Albert Camus toteaa Rutto-romaaninsa lopussa: ”Ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan.” Tästä huolimatta on jälleen hyvä muistaa espanjantaudin kokemukset: kun taudin viimeinenkin aalto oli ohi, alkoi iloinen 20-luku, joka päättyi vasta suureen lamaan. Eli, kun korona katoaa, bileet alkavat.
Matti Mäkelä
Juttu on kirjoitettu keväällä 2021 ilmestyviin englanninkielisiin Times-lehtiin, jotka ovat jaossa hotelleissa Helsingissä, Espoossa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Turun Aika julkaisee jutun verkkosivuillaan nyt myös suomeksi.
