Viihdettä vesimiehen ajasta

Taking Woodstock lupaa paljon keskittymällä muuhun kuin varsinaiseen "rockumentary"-toimintaan Woodstockin legendaarista rockfestivaalia koskien.

Äänen saavat bändien sijaan järjestäjät, seksuaalivähemmistöt ja massatapahtuman uudenlaiset sidosryhmät aggrea puhkuvista kuntalaisista kamadiilereihin ja mafiamiehiin. Melkein kuin Ruisrockissa 1970, no ei ihan.

Harmillista kyllä, leffa jää omassa projektissaan lähtötelineisiin. Ajankuvaus on kliseistä, hahmot helppoja karikatyyrejä ja propit juuri ne kuluneimmat. LSD-kokeiluista ei selvitä ilman muotoaan muuttavia värejä, eikä matkanteosta ilman pakettivolkkaria. Taustalla soi sitarmusiikki jointinpolttokuvauksen ollessa erityisen "far out".

Kokonaisuus toki viihdyttää täydet kaksi tuntia mutta ei varsinaisesti syvennä ilmiön olemusta millään lailla. Parhaimmillaan Taking Woodstock onkin kliseistä huolimatta ääniraidallaan, jonka ambienssia uhkuva bluesjamittelu edustaa tuotannon selkeää huippuosaamista. (jn)

MOBile (3/6)

Taking Woodstock, ensi-ilta perjantaina 11. syyskuuta – Kinopalatsi 3.