Ei nimi miestä pahenna
Mies saapuu junalla öiseen Helsinkiin. Mies nukahtaa puiston penkille, hänet pahoinpidellään ja ryöstetään. Sairaalassa mies todetaan kuolleeksi.
Näin karusti käynnistyy Aki Kaurismäen uusin elokuva Mies vailla menneisyyttä, joka on hänen Suomi-trilogiansa itsenäinen toinen osa. Kun Kauas pilvet karkaavat (1997) kertoi työttömyydestä, Mies vailla menneisyyttä kertoo asunnottomuudesta ja kaupungin laitamilla elävistä hyvinvointivaltiomme sisukkaista osattomista. Tavoilleen uskollisesti Kaurismäki kuvaa vakavaa aihetta kuivan lakonisesti, suurella sydämellä. Suoraviivaisen toiminnan, konstailemattoman kuvauksen, askeettisen tyylittelyn ja niukan, hauskan dialogin takaa piirtyy moniulotteinen, tarkka kuva viime aikojen suuren yhteiskunnallisen rakennemuutoksen – vai sanoisiko kahtiajaon – vaikutuksesta pienen ihmisen elämään.
Kaurismäki kertoo arjesta koskettavasti ja rakentaa tarinalleen toiveikkaan lopun. Vaikka ilman pankkitiliä ei voi tehdä töitä, eikä ilman nimeä voi avata pankkitiliä, voi nimetönkin mies onnistua. Tarvitaan vain lujaa uskoa itseen, hieman apua lähimmäisiltä ja oikeaa rakkautta – ja ehkä vähän nostalgista iskelmämusiikkia – että mies saa lopulta elämänsä raiteilleen. Markku Peltola (joka näytteli Kauas pilvet karkaavat -elokuvassa kohtauksen saanutta kokki Lajusta) on oiva ilmeettömänä hitsaaja Jaakko Antero Lujasena. Muukin näyttelijäkaarti vakuuttaa: on Kati Outista, Esko Nikkaria, Outi Mäenpäätä, Aino Seppoa, Elina Saloa, Anneli Saulia jne. Elokuvan liikuttavin kohtaus on Erik Lindströmin iki-ihana Muistatko Mon Repos'n upean, uljaan Annikki Tähden esittämänä. (te) MOBILE (6/6)
Mies vailla menneisyyttä on valittu Oscar-ehdokkaaksi vuoden 2002 Paras ulkomaalainen elokuva -kategoriassa (11.2.03).
