26.02.2010 | Kevätlehti - Liisa Lundell

Kaloria kaverille

Uusi lähestymistapa rantakunnon saavuttamiseksi vaatii vain oveluutta. Miksi laihduttaa, kun voi saman efektin saavuttaa lihottamalla kaikki ympäröivät kaverit?

Kesäkuntoon pääseminen ei ole koskaan ollut kätevämpää. Itse ei tarvitse hikoilla hetkeäkään, kun huolehtii, että rantakaverien vyötäröille kertyy tarpeeksi ihraa. Aloitetaan vaikka Suomen ensimmäisestä Arnolds-donitsikahvilasta, joka avattiin Hansakortteliin lokakuussa 1991.
Arnoldsin valikoimassa eniten kaloreita on tuplasuklaamuffinsissa, jossa saa energiaa 586 kalorin verran. Se on noin neljäsosa aikuisen päivän energiantarpeesta. Eniten kaloreita painoon suhteutettuna on kuitenkin valkosuklaan makuisessa Cake-donitsissa, jossa on 560 kaloria 100 grammaa kohden. Yhdessä cakessa on kuitenkin vain reilut 250 kaloria. Hyvinä kakkosina porhaltavat hasselpähkinällä tai kinuskilla kuorrutetut Original-donitsit, joissa on 320 kaloria.

Turun lippulaivan Hesburgerin perinteisen kerroshampparin 636 kaloria ovat sangen vähän megahampurilaisen 1055 kaloriin verrattuna. Megahampurilaisessa on 72 grammaa puhdasta rasvaa, joten se liukuu mukavasti kaverin kurkusta alas. 1200 kalorin makkaraperunat ja 1070 kalorin pasta carbonara kirivät myös kärkeen. On hyvä muistaa lisukkeet. Isot ranut pitävät sisällään 323 kaloria ja Hesen kuuluisat majoneesit tuovat parisataa kaloria lisää.

Viineriä ja juustokakkua nassuun

Turun kahviloiden tarjoilut saavat varmasti veden ystävän kielelle. Kaisa Aava Naantalin Aurinkoisesta uskoo viinerien olevan kahvilan tuhdeimpia herkkuja. Viinerivalikoima vaihtelee kauden mukaan. Tällä hetkellä myydään kolmea erilaista: omenaviinereitä, vadelmaviinereitä ja ranskalaisia viinereitä. Kesällä kaverin lautaselle voi asettaa myös mansikkaviinerin.
Robert’s Coffee myy erikoiskahvien lisäksi pientä suolaista ja makeaa sekän jäätelöä. Kahvilatyöntekijä Hille Touru arvelee, että suosittu juustokakku on kahvilan valikoiman suurin kaloripläjäys.  Sitä myydään siivuina ja tällä hetkellä mansikan makuisena.
– Mutta perinteinen juustokakku palaa tarjontaan, ja se on todella suosittu, Touru toteaa.

Prinsessakakun petollisen kaunis nimi

Café Brahe tunnetaan jättikokoisista muffinsseistaan, korvapuusteistaan, viinereistään ja kakuistaan. Myös voisarvet ovat sangen suuria.
– Kalorimääriä ei ole laskettu, mutta luultavasti juuri croissantit ovat kaikkein rasvaisimpia, Cafe Brahesta arvioidaan.
Mistäköhän tosiaan tulee nimitys ”voisarvi”? Anna kaverin ottaa siitä selvää!
Myöskään Aschan-kahviloiden leivosten energiamääriä ei ole kirjattu ylös.
– Ranskalainen suklaaleivos taitaa olla kaikkein raskain.  Se on iso, kääretortun tapainen leivos, jossa on hilloa sisällä ja suklaata päällä. Myös prinsessakakku on aikamoinen kaloripommi, Aschanin työntekijä aprikoi.

Kalorikuurin onnistuminen ei ole ainakaan Turusta kiinni. Rantakuntosuunnitelma vaatii kuitenkin lujaa tahtoa, sillä pahimmassa tapauksessa kaveri päättää soveltaa samaa dieettiä sinuun. Mutta onko sillä niin väliä? Sanonnan mukaan lihavuus on vain onnellisten tuokioiden kertymää.

Liisa Lundell

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti