Katoavien hetkien impressiot
Ensimmäinen Ruisrockini 1970
Se oli nuoruuteni ja vapauteni viimeinen kesä, sillä tuon kesän 1970 jälkeen olin siirtymässä työelämään Espooseen turkulaisen opiskelijaelämän alakulttuureista. Kesäni päättyi komeasti ennen kokemattomaan ja näkemättömään ”Turku International Rock Festivaliin”. Eletään myöhäiskesän elokuista viikonloppua. Turun Ruissalon Saaronniemeen johtavat tiet ovat mustanaan rockkansaa. Turun kaupungin keltainen bussi ajaa väärää kaistaa moottoripyöräpoliisin johdolla kohti festarialuetta halki pimenevien tammimetsien. Minulla on pieni työtehtävä bussi-oppaana bändien kuljetuksessa lentokentältä Turun ylioppilaskylän kautta festivaalialueelle. Katselen ulos bussin ikkunasta tuota vellovaa ihmismassaa. Tunnen näkeväni jotain unenomaisesti uutta, jännittävää ja epätodellista, vaikka en vielä aikani lapsena tajua uuden massakulttuurin syntyä, sen suhteita enkä syy-yhteyksiä. Tämä on myös monen suuren rockstaran viimeinen kesä, vaikken sitä silloin vielä tiennyt: Jimi Hendrix kuolee syyskuussa, Janis Joplin lokakuussa ja Jim Morrison ensi vuoden heinäkuussa. Juuri tänä viikonloppuna Jim ja The Doors heittävät vielä keikkaa Isle of Wightin festareilla Brittein saarilla. Eletään kohtalonomaista, pian katoavaa aikaa.
Nuoret ihmiset ovat ahtautuneet Saaronniemen niitylle ja puiden siimeksiin telttoineen ja viinipulloineen. Festarien aikana lavalla soittavat mm. Colosseum, Burnin Red Ivanhoe, Kalevala, Tommie Mansfield ja jopa etnomuusikko Konsta Jylhä, mutta en ehdi heitä paljon nähdä, koska olen koko ajan liikkeellä festivaalin sykkeessä.
Ruissalon Saaronniemessä kymmentuhantiset hippilapset rockaavat elokuun kirkkaankelmeän kuun paisteessa. Jossain yleisömassojen syövereissä on syttynyt pakanallisia tulia juhlistamaan roihullaan tämän uuden kulttuurin syntymistä. Olin kokemassa jotain sellaista, mitä en unohtanut koskaan. Rockheimosta tuli osa identiteettiäni ja sen kuvaamisesta osa elämäni tarkoitusta.
Vuosituhannen viimeinen DBTL-kesä 1999
On helteinen ja valoisa kesäkuinen keskiviikkoilta. Paula Väänäsen taidegalleriassa Turun Kaskenkadun rinteessä vietetään Turun Laiturifestivaalien (DBTL) avajaisia. Kyse on samalla minun rock-aiheisten valokuvieni ”Kamerasankarin sooloja” -näyttelyn avajaisista. Näyttelyjulisteessani U2 -yhtyeen Bono kiipeää Ruisrockin vahvistinkaappien päältä kohti rocktaivasta kesällä 1982. Gallerian seinillä on värivalokuvieni laser-suurennoksia rocktapahtumista ja rockareista noin 60 kappaletta.
Olen nyt laituritaiteilija 1999, minkä osoituksena kannan punaista Artisti-passia kaulassani, ja minulla on vapaa pääsy kaikkialle DBTL:n laitureille. Kiertelen ympäriinsä Aurajoen rannoilla sekä Samppalinnan vuoren päälavan tienoilla, jakelen näyttelyflaijereitani ja yritän viihtyä taiteilijan roolissani. Välillä käyn galleriassa esittelemässä töitäni ja vastaamassa kysymyksiin. Aurajoen rannat ovat täynnä ihmisiä, joista 600 laiturilaista ehtii käymään minunkin näyttelyssäni. Turku viettää alkukesänsä suurta fiestaa: ihmisiä istuu nurmikoilla, kaduilla, joenvierillä, laivaravintoloissa ja osa on jopa kiivennyt läheisiin puihin.
On kulunut lähess 30 vuotta elokuisesta viikonlopustani ensimmäisessä Ruisrockissa. On uusien rock-heimojen ja -sukupolvien aika. Ensimmäinen DBTL järjestettiin 1988 harrastelijavoimin kuten ensimmäinen Ruisrockkin 1970. Olen yhä mukana tallentamassa ”katoavien hetkien impressioitani”. Moni nuorisosukupolvi on elänyt ympärilläni kuumat kesänsä ja sitten kadonnut, mutta olen kuitenkin ehtinyt tallentaa heidän onnenhetkensä.
Asetun tänä vuosituhannen viimeisenä kesänä DBTL:n päätteeksi kuvattavaksi näyttelytilani edustalle galleristini kanssa. En tiennyt silloin, että se oli myös hänen elämänsä viimeinen kesä. •
Saarniemi on Turun yön rockantropologi, Espoon lukion lehtori ja Helsingin valtiotieteen lisensiaatti päivänvalossa.
• Timo Saarniemi (1942-2005) Wikipediassa.
• ”Mysteeri nimeltä Timo Saarniemi”, YLE 2.4.2012.
• ”Rockantropologi Timo Saarniemen intohimo ja elämäntyö”, Lauri Keskinen, Kulttuurihistoria nyt! 31.10.2011.
