Alma Pöysti Tove-elokuvan (2020) kuvauksissa Vähätorin kulmilla. (Kuvaaja: Jouni Kuru)


13.02.2026 | Kevätlehti - Emma Sarsila

Kaupunki täynnä kohtauksia

Tee seuraavasta kaupunkikävelystäsi leffa. Turusta löytyy lukuisten elokuvien kuvauspaikkoja!

Saatat olla juuri nytkin paikassa, joka on tuttu elokuvien katsojille eri puolilla maailmaa. Turku on nimittäin tarjonnut puitteet monille tv- ja elokuvatuotannoille. Valkokankaalla näkyvä katu tai sairaalan käytävä eivät ole sattumaa, vaan niiden taakse kätkeytyy paljon työtä. Joku on etsinyt kuvauspaikat, tehnyt kierrokset ja järjestänyt luvat. Turussa näistä asioista vastaavat kuvauspaikkajärjestäjät Petteri Kulmala ja Sini Sarlin.

Työtä vuosituhannen vaihteesta saakka tehneen Kulmalan silmät skannaavat alati potentiaalisia kuvauspaikkoja:

– Esimerkiksi metsiä tarvitaan paljon. Sielläkin katselen kulkiessani aina “sillä silmällä”, Kulmala naurahtaa. hän on taltioinut arkistoihinsa kuvauspaikkoja jo 15 000 kuvan verran:

– Kaivan tarvittaessa sieltä esimerkkejä, kun taiteilijat haluavat jotakin. Tässä työssä pääsee myös paikkoihin, joihin harvalla kaupunkilaisella on asiaa. Olen ollut muun muassa Tuomiokirkon tornin huipulla, Tyksin jättimäisissä scifi-elokuvamaisissa ilmastointikonehuoneissa, ruumishuoneella, leikkaussalissa ja bunkkereissa, Kulmala luettelee.

Varesta ja metsälampia

Kuvauspaikkajärjestäjän työ koostuu kahdesta osasta: ennen kuvauksia toteutettavasta kuvauspaikkojen etsimisestä sekä järjestelyistä itse kuvaustilanteessa. Työhön kuuluu järjestelyt ja asioista sopiminen erilaisten organisaatioiden kanssa, poliisista pelastuslaitokseen ja kaupungista seurakuntiin.

– Esimerkiksi Turun satama on ollut reilu yhteistyökumppani, Kulmala sanoo.

Kulmala on ollut mukana lukuisissa Turun seudulla kuvatuissa tuotannoissa, niin suomalaisissa kuin kansainvälisissäkin. Kollega Sini Sarlin puolestaan on luottohenkilö Vares-elokuvien kuvauspaikkojen järjestelyissä. Vaikka kaksikko työskentelee eri tuotannoissa, he vaihtavat ajatuksia ja vinkkejä keskenään jatkuvasti.

– Viimeksi eilen Petteri soitteli ja kysyi, tulisiko mieleeni metsälampea, Sarlin kertoo.

Kuvauspaikkajärjestäjän työ nojaakin pitkälti sosiaalisuuteen.

– Jos tuntee yhden ihmisen, todennäköisesti se tuntee jonkun, mitä kautta pääsee taas eteenpäin. Kuvauspaikkojen etsiminen on sellaista tutkivaa journalismia, Kulmala kertoo.

Vi har ju Paris

Turku on houkutellut paikalle myös kansainvälisiä tuotantoja. Loppuvuonna 2025 paikkakunnalla on kuvattu Laura Birnin tähdittämää saksalais-suomalais-islantilaista seikkailuelokuvaa Operaatio Napoleon: Suden kyyneleet, jota kuvattiin muun muassa Akatemiatalolla.

Kulmalan ja Sarlinin mukaan Turun keskustassa on kuvattu jo lähes jokaisessa kadunkulmassa. Elokuvissa Aurajokiranta, Vanha Suurtori ja virastotalo eivät ole aina sitä, mitä ne oikeassa elämässä ovat, vaan ne on valjastettu hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kun vaikkapa Vares-elokuvissa Turku esiintyy Turkuna, on monissa teoksissa elokuvan taika muuttanut kaupungin joksikin aivan muuksi, esimerkiksi Pariisiksi ja Ateenaksi.

Pelle Hermannia ja sieniä

Elokuvassa saatetaan matkata myös ajassa, nimittäin 1800-luvulle sijoittuvaa Myrskyluodon Maijaa (2024) kuvattiin Vanhalla Suurtorilla vuonna 2023. Turun keskusta on näkynyt viime vuosina valkokankailla myös esimerkiksi Pelle Hermanni (2022) -elokuvassa, jota kuvattiin Suomen Joutsenella ja Park hotellissa sekä Sieniretkessä (2022), jota kuvattiin muun muassa Läntisellä Rantakadulla. Myös Tyks sekä nykyinen Kakolan asuinalue ja hotelli ovat toimineet lukuisten tv- ja elokuvatuotantojen kuvauspaikkana.

– On hienoa, että elokuva tallentaa myös historiaa, Länsi-Suomen elokuvakomission elokuvakomissaari Teija Raninen toteaa.

Yksi suosituimpia kuvauspaikkoja Turun alueella on Kakskerrassa sijaitseva Brinkhallin kartano. Tänä vuonna sitä pääsee näkemään Alli Haapasalon ohjaamassa historiallisessa draamaelokuvassa Kerro kaikille (2026). Sen lisäksi Brinkhallissa on kuvattu esimerkiksi Nokiasta kertovaa Made in Finland (2022) tv-sarjaa.

Ranisen mukaan Turku houkuttelee tuotantoja Turkuun kuvauspaikkojen lisäksi osaavalla työvoimalla sekä alueellisella tuotantokannustimella. Raninen kertoo, että kansainväliset elokuvantekijät ovat olleet tyytyväisiä kuvatessaan Turussa, mikä tekee hyvää myös kaupungin imagolle.

– He kertovat maailmalla, että olimme tällaisessa Turku-nimisessä kaupungissa kuvaamassa. Että siellä oli mahtavaa ruokaa, mahtavia tyyppejä ja käytiin saunassa ja avannossa, Raninen tietää.

Koti leffatähdeksi?

Elokuvantekijät etsivät jatkuvasti uusia kuvauspaikkoja, ja joskus sopivin löytyy aivan tavallisesta kodista. Kuvauspaikkajärjestäjät toivovat tarjolle erityisesti suuria asuntoja, mielellään maan tasalta. Uusia ja viimeisteltyjä koteja on tarjolla runsaasti, mutta tarvetta on etenkin vanhemmille, elämää nähneille asunnoille. Sellaisille, joilla on luonnetta:

– Elokuvakomissiolle voi aina vinkata kuvauspaikkoja. Tällä hetkellä haemme historiallisia vanhoja kiinteistöjä, erityisesti kivitaloja, 70-luvun mökkejä, etenkin saaristosta, sekä teollisuuslaitoksia, Raninen kertoo.

Kun tuotanto päätyy käyttämään paikkaa kuvauksiin, maksetaan siitä myös korvaus. Ranisella itselläänkin on kokemusta kotinsa luovuttamisesta kuvauspaikaksi. Hänen kodissaan on kuvattu Henkesi edestä (2015) -elokuvaa.

– Pääsimme tuotannon kustantamana koko perhe hotelliin yöksi koiraa myöten, Raninen kertoo.

Elokuvakomissaarin mukaan tuotannot pitävät kuvauspaikoista hyvää huolta ja kaikki järjestelyt hoidetaan tarkasti ja sovitusti.

– Yhdessä tuotannossa nurmikko kärsi painavista autoista. Seuraavana päivänä siihen oli laitettu uusi nurmikko, Raninen kertoo.

Jos oma koti ei sovellu kuvauspaikaksi, voi elokuvien tekemiseen Turussa osallistua muullakin tavoin. Kuka tahansa voi ilmoittautua Länsi-Suomen elokuvakomission elokuva-avustajarekisteriin. Avustajana toimiminen on Ranisen mukaan mukava tapa kurkistaa elokuvien maailmaan.

Teksti: Emma Sarsila
Kuvat: Jouni Kuru

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti